A Ghost Story

NIMI: A Ghost Story
VUOSI: 2017
OHJAAJA: David Lowery
KÄSIKIRJOITUS: David Lowery
PÄÄOSISSA: Casey Affleck, Rooney Mara
IKÄSUOSITUS: 12

A Ghost Story on jälleen yksi tuotantoyhtiö A24:n julkaisu. A24 on pikkuhiljaa muodostunut lähes taatuksi laadun merkiksi julkaisemalla erittäin fiksuja kauhu- ja indie-elokuvia. Aikaisemmin olen kirjoittanut heidän julkaisemistaan Midsommarista, sekä The VVitchistä, sekä nähnyt pari muutakin heidän julkaisuaan, joista olen kaikista pitänyt. Arvostan suuresti kuinka yhtiö panostaa oikeasti erilaisten, kokeilevien elokuvien julkaisuun. Myös A Ghost Story on tästä hyvä esimerkki. Se ei ole mikään mestariteos, mutta se on oikeasti erilainen ja suurella sydämellä, sekä pienellä budjetilla tehty.

Elokuvan yksinkertainen juoni luo puitteet ajankulun, kuoleman, menetyksen ja oman kohtalon teemojen tutkiskeluun. Casey Affleckin esittämä muusikko kuolee auto-onnettomuudessa, jättäen taakseen surutyötä tekevän vaimonsa, sekä heidän talonsa, josta vaimo olisi halunnut päästä eroon. Mies herää ruumishuoneelta kummituksena ja palaa kotitalolleen, jossa hän voi vain seurata vierestä vaimonsa suremista. Kuolleena ajantaju katoaa ja tapahtumat seuraavat toisiaan yhä nopeammassa tahdissa - yhtäkkiä vaimo onkin jo muuttanut pois ja talossa on uudet asukkaat. Saako aave koskaan rauhaa sielulleen? Elokuvaa on vaikea luokitella mihinkään genreen. Paranormaali draama kenties? Kummituksista huolimatta kauhua se ei todellakaan ole.

Elokuvan asetelma on kiinnostava ja herkkä, mysteerinen ja surumielinen tunnelma on todella onnistunut. Osa kohtauksista on tietyllä tapaa hieman pelottaviakin. Kummitus on lapsenomaisesti pelkkä lakanaan pukeutunut ihminen, reppanan näköinen ja edestakaisin haahuileva kuin eksynyt koiranpentu. Jopa lakanaan tehdyt silmäreiät näyttävät surullisilta. Kummitukset eivät enää puhu, mutta ne kommunikoivat toisilleen äänettömästi tekstitysten avulla. Välillä pimeissä nurkissa seisovat haamut ovat vähän karmiviakin tuijottaessaan elävien touhuja. Päähenkilö onnistuu olemaan todella sympaattinen kaikki ilmeet peittävän lakanan allakin (tai kenties sen ansiosta). Kummitusten ulkonäön naiivius tuo jollain tapaa lisää haurautta ja herkkyyttä elokuvaan.

Elokuva on hyvin hiljainen ja täysin hiljaisten kohtausten annetaan surutta pyöriä pitkän aikaa. Kuitenkin soundtrackiä ei ole laiminlyöty. Dark Roomsin kaunis kappale I Get Overwhelmed ei edusta musiikkia, jota normaalisti kuuntelisin, mutta se sopii täydellisesti kohtaukseensa ja olen eksynyt silloin tällöin kuuntelemaan sitä uudelleen.

Suurimpana kompastuskivenä koin alkupuolen kivuliaan hitauden. Erityisesti kohtaus, jossa nainen vain itkien mässää piirakkaa naamaan ei tunnu ikinä loppuvan. Tähän on toki syynsä, sillä kuoleman jälkeen aaveen ajantaju alkaa vääristyä. Aluksi aika kuluu realistisen hitaasti, kunnes se lopulta tuntuu etenevän huumaavan nopeasti. Ajankulu osoittautuukin yhdeksi todella kiinnostavaksi aspektiksi ja toivon, että katsojat jaksavat käydä läpi alkupuolen löntystelyn. Ymmärrän siis miksi alkupuoli toteutettiin tällä tavalla, mutta olisin kuitenkin tiivistänyt sitä hieman.

A Ghost Story on mukavan erilainen haamuleffa, joka on yhtä aikaa hyvin taiteellinen ja vaatimaton. Pienen skaalan henkilökohtainen tarina, johon jokainen jollain tapaa voi samaistua. Se resonoi varmasti erityisen paljon ihmisissä, jotka ovat joskus menettäneet itselleen tärkeän henkilön. Tarina saadaan lopetettua myös hyvin fiksulla tavalla, paljastamatta liikaa ja sortumatta liialliseen tunteilla mässäilyyn.

TÄHDET: ***1/2