Terra Nova (kausi 1)

Terra Novan kiinnostavin dinosaurus 👀🔥

NIMI: Terra Nova
VUOSI: 2011
OHJAAJA: Jon Cassar, Karen Gaviola, Alex Graves, Nelson McCormick, Bryan Spicer
KÄSIKIRJOITUS: Kelly Marcel, Craig Silverstein +
PÄÄOSISSA: Jason O'Mara, Stephen Lang, Shelley Conn, Allison Miller, Landon Liboiron, Naomi Scott
IKÄSUOSITUS: 12

Avatar 2:n jälkeen aloin tosissani kiinnostua Stephen Langin urasta ja aloin käymään läpi hänen vanhoja töitään. Tämä on minulle tyypillistä, kun kiinnostun jostain näyttelijästä avaan hänen IMDB-sivunsa ja selaan mitä kiinnostavilta kuulostavia juttuja sieltä löytyy. Tällä lailla olenkin löytänyt joitain todella hyviä, mutta täysin unohdettuja elokuvia, sekä tietenkin päätynyt myös katsomaan paljon syystäkin unohdettua sontaa (jälkimmäisiä huomattavasti enemmän).

Yhden kauden mittaiseksi jäänyt Terra Nova -sarja palautui mieleen, sillä olin sen ilmestymisvuonna yrittänyt katsoa sitä, onnistuen kestämään vain parin jakson verran. Mistään hirvittävän huonosta tekeleestä ei ole kyse, kyseessä on ollut oikeastaan varsin kunnianhimoinen sarja, jossa olisi ollut todella paljon potentiaalia. Paperilla Terra Nova kuulostaa kuin juuri minulle kirjoitetulta: siinä on dinosauruksia, aikamatkustusta, scifi-teknologiaa ja sotilaita. Vaikka sarjan pääjuoni onkin kiehtova, oli sen toteutustapa kuitenkin ontuva. Mikä siis meni pieleen?



Tulevaisuudessa Maan ilmakehä on pahasti saastunut, suuri osa eläimistä on kuollut sukupuuttoon ja ihmisiä on aivan liikaa. Perheillä saa olla korkeintaan kaksi lasta. Poliisi Jim Shannon (Jason O'Mara), lääkärivaimonsa Elisabethin (Shelley Conn) kanssa on kuitenkin rikkonut tätä lakia ja he ovat pitäneet Zoe-tyttärensä piilossa vuosien ajan, kunnes he viimein jäävät rysän päältä kiinni ja Jim passitetaan vankilaan (miksi vain mies, kun rikokseen tarvitaan kaksi?). Jim istuu tuomiotaan kahden vuoden ajan, kunnes Elisabeth kutsutaan mukaan Terra Nova -projektiin hänen tohtorintaitojen vuoksi.

Tutkijat ovat onnistuneet luomaan portaalin 85 miljoonaa vuotta menneisyyteen, toiselle aikajanalle - jolloin menneisyyteen lähetettävät ihmiset eivät kätevästi voi muuttaa tulevaisuutta. Rinnakkaiselle aikajanalle on lähetetty pieniä ihmisryhmiä, jotka ovat perustaneet ihmiskunnalle uuden siirtokunnan. Terra Nova on pieni kaupunki keskellä dinosaurusten vallitsemaa erämaata, jossa ilma on puhdasta ja maa hedelmällistä. Terra Novaan tarvitaan lahjakkaita ihmisiä, kuten lääkäreitä, joten Elisabeth kahden lapsensa kanssa saa kutsun muuttaa sinne, mutta Jimin kuuluu jäädä virumaan vankilaan ja ylimääräinen Zoe-lapsi pitäisi jättää saasteiseen maailmaan. Tämä ei tietenkään käy, vaan portaalin avaisupäivänä Elisabeth auttaa miehensä karkaamaan vankilasta ja Jim salakuljettaa itsensä ja Zoen portaalista läpi. Terra Novassa komentaja Nathaniel Taylor (Stephen Lang) sallii ylimääräisten vierailijoiden jäädä. Jim, entisenä kyttänä, päättää todistaa hyödyllisyytensä.

Terra Nova ei ole pelkästään paratiisi. Aidatun kaupungin ulkopuolella lihansyöjädinosaurukset ovat tietenkin päivänselvä uhka, mutta Terra Novasta on eriytynyt myös sissitaistelijoiden ryhmä, joka jostain syystä haluaa sabotoida siirtokuntaa. Taylorin kadonnut poika myös hämmentää.

Pääjuonihan kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ja sarjaan oli käytetty hyvin paljon rahaa. Valitettavasti sarja ontuu monesta kohtaa. Sarja keskeytettiin heti ensimmäisen kauden jälkeen ja jäi pahasti kesken. Varsin turhauttavaa, etenkin kun 11:sta episodista hyvin moni tuntui täysin tyhjänpäiväiseltä filleriltä, joka ei vienyt pääjuonta eteenpäin. Voi kunpa käsikirjoitusta olisi tiivistetty rankalla kädellä ja keskitytty vaan viemään tärkeimmät juonenkäänteet loppuun asti. Varsin mielenkiintoisen aloituksen jälkeen jo toisessa jaksossa päivitellään Shannonin pariskunnan olematonta seksielämää, kolmannessa jaksossa turvaudutaan jo muistinmenetyksiin (pidän tätä merkkinä ideoiden puutteesta) ja koko sarjan ajan pitäisi olla kiinnostunut teinien suhdekuvioista. Sarja on hämmentävästi suunnattu koko perheelle, minkä vuoksi siinä onkin paljon vaivaannuttavaa ja kornia huumoria. Aikuisille scifi-intoilijoille sarjan tieteispuoli on liian hapuilevasti selitettyä "jotain sinne päin" -settiä ja toimintakohtauksista puuttuu väkivaltaisuus ja gore.

Hahmot ovat kaikki kliseisiä ja juonenkäänteet arvaa helposti ennalta. Esimerkiksi kun otettiin puheeksi Terra Novassa olevan vakoilija arvasin heti kuka on kyseessä, enkä missään vaiheessa edes harkinnut sen voivan olla kukaan muu henkilö. Päähenkilö Jim on pitkän aikaa täysin karismaton, hajuton ja mauton, eikä linnassa istuminen ole jättänyt häneen jälkeä. Aloin kuitenkin hieman lämmetä hänelle sarjan loppupuolella. Itseäni jäi kaivelemaan kuinka nopeasti hahmot ottivat uuden maailman itsestäänselvyytenä, eivätkä hahmot vaikuttaneet tuntevan mitään syyllisyyttä siitä, että he ovat päässeet elämään paratiisiin, samalla kun miljoonat muut ihmiset ovat jääneet tulevaisuuden saastaiseen maailmaan kärsimään. Jim ja Taylor ovat uskottavasti näyteltyjä, mutta monen sivuhahmon näyttelijä sopisi näyttelytyyliltään paremmin saippuaoopperaan.

Suosikkihahmokseni muodostui - yllätys yllätys - komentaja Taylor, joka ei ole erityisen omaperäinen hahmo, mutta hyvin karismaattinen. Enkä sano tätä vain siksi, että Pavlovin koiran tavoin kuolaan aina kun hän ilmestyy ruudulle, mutta tämä toki auttaa asiaa! On oikeastaan sääli, ettei Taylor ole päähenkilö, sillä hän on huomattavasti kiinnostavampi kuin Jim. Taylor on ensimmäinen menneisyyteen lähetetty henkilö ja joutui selviytymään yksin viidakossa kuukausien ajan. Harmi, ettei tätä näytetty sarjassa edes takaumien muodossa. Tästä tuli pahasti mieleen Jurassic Park 3, jossa pieni poika eli yksin dinosaarella, mutta elokuva ei näyttänyt tätä. Kiinnostavin juoni heitetty Kankkulan kaivoon! Koko Terra Novan komentajana Taylor joutuu tekemään vaikeita päätöksiä ja riskeeraa henkensä jatkuvasti muiden vuoksi, kyllähän tästä saisi paljon draamaa päähenkilölle - eikä ainakaan jankattaisi hahmon parisuhdeongelmia. Ja siis, pakostakin kunnioitan äijää, joka vaatii pitää nahkatakkia kuumassa viidakossa.

Kaikista suurin synti dinosaurussarjassa on varmaankin se, että sarjan huonoimmaksi puoleksi päätyvät nimenomaan ne dinosaurukset. Sarjan lavasteet ovat varsin uskottavia ja kuvauspaikaksi valittu Australia näyttää sopivan esihistorialliselta, mutta tietokoneella luodut dinot eivät yksinkertaisesti näytä hyviltä. Dinoja näytetään liian selkeästi ruudulla, tasaisissa kuvakulmissa, kirkkaassa päivänpaisteessa ja on liian selvää etteivät ne oikeasti vuorovaikuta näyttelijöiden kanssa. Efektien taso vaihtelee paljon. Kuten harmittavan monessa muussakin dinomediassa, eivät Terra Novan dinot myöskään käyttäydy kuin oikeat eläimet. Lihansyöjät ovat aina yliaggressiivisia ja eivät peräänny (tai haavoitu) vaikka niitä kuinka tulittaa turpaan. Kasvinsyöjät taas ovat aina lauhkeita ja vaarattomia, ja niiden sallitaan tulla ihan siirtokunnan aidoille hengailemaan ja niitä saa lääppiä. Käykääpä paijaamassa villejä norsuja, biisoneita tai hirviä, niin huomaatte kuinka kilttejä isot kasvinsyöjät voivat olla...

Mitä valitettavaa vielä löytyisi..? Tietokonedinojen lisäksi sotilaiden motocross-takeilta näyttävät suojukset huvittivat. Terra Nova on ihmiskunnalle supertärkeä hanke, mutta kaupunkia valvotaan hyvin lepsusti. Vartijat tuntuvat olevan sokeita puusilmiä, kun jatkuvasti väkeä kulkee luvatta sisään ja ulos. Ei tähän mitään neroa suunnitelmaa tarvitse, kunhan kiemurtelee aidan ali.

On sarjassa hyviäkin puolia. Sarjan maailma on kiinnostava ja siinä olisi potentiaalia lukemattomille tarinoille. Terra Novan siirtokunnan rakenne on varsin mielenkiintoinen. Kaupunkia johtaa armeija ja armeijaa yksi komentaja. Taylor on onneksi pätevä johtaja, mutta tällainen demokratian puute voisi muodostua hyvin ongelmalliseksi jos hänen seuraaja tai tuuraaja olisi diktaattori. Sarjassa selitetään harmittavan vähän kuinka ja millä perustein resursseja jaetaan kaupunkilaisille ja olin vähän yllättynyt, että uuteen maailmaan on heti otettu käyttöön uusi valuutta, vaikka asukkeja on niin vähän. Olisi ollut mielenkiintoista saada lisää tietoa miten Terra Novaa käytännössä pyöritetään.

Pitkin sarjaa ripotellaan tiedonmuruja miksi siirtokunnasta eristäytynyt ryhmä vastustaa siirtokuntaa, mikä onkaan Terra Novan oikea tarkoitus ja mitä Taylorin pojalle on tapahtunut. Näihin mehukkaisiin antimiin verrattuna monen jakson slice of life -tyyliset tarinat tuntuvat ajanhaaskaukselta. Parhaimmillaan sarja on heti alussa ja aivan lopussa. Finaalia varten sarja yhtäkkiä ryhdistäytyy ja tarinankerronnasta tulee hämmentävän pätevää ja jännittävää, hahmoihin on salakavalasti ehtinyt kiintymään - ja sitten sarja ehtii jo loppuakin ja vieläpä kutkuttavaan cliffhangeriin! Aaargh!

Loppujen lopuksi pidin Terra Novasta ja jäin toivomaan sille jatkoa (mitä en todellakaan usko enää tapahtuvan). En mitenkään voi väittää sarjaa hyväksi kokonaisuudeksi, mutta siinä on tarpeeksi hyviä puolia. Ihan kelpoa hömppäviihdettä kunhan aivot jättää narikkaan. Olen tyytyväinen kun viimein sain katsottua sen kokonaan.

TÄHDET: **1/2

The Batman (2022)

NIMI: The Batman
VUOSI: 2022
OHJAAJA: Matt Reeves
KÄSIKIRJOITUS: Matt Reeves, Peter Craig
PÄÄOSISSA: Robert Pattinson, Zoë Kravitz, Andy Serkis, Colin Farrell, Paul Dano, John Turturro, Jeffrey Wright
IKÄSUOSITUS: 16

Tämä blogi on viettänyt hiljaiseloa ja tämäkin arvostelu on ollut luonnoksissa kuukausitolkulla. Pahoittelen tätä. Olen kyllä katsonut leffoja ja sarjoja säännöllisesti, mutta jotenkin on ollut blokki päällä kirjoittamisen kanssa.

Kävin maaliskuussa katsomassa uuden version Batmanista leffateatterissa, ja elokuvan ilmestyessä HBO Maxin palveluun katsoin sen vielä uudestaan. Uusintakierros oli hyvä juttu ennen tämän arvostelun kirjoittamista, sillä vaikka elokuva olikin mielestäni todella viihdyttävä ja vaikuttava, bongasin toisella katselukerralla enemmän häiritseviä pikkuvirheitä.

The Batman aloittaa uuden elokuvasarjan alusta, katsojien ei siis tarvitse nähdä mitään muuta teosta tätä ennen. Elokuva kuitenkin armeliaasti skippaa Batmanin alkuperätarinan ja hyppää suoraan hahmon toiseen vuoteen maskisankarina. Hahmo on niin tunnettu, että olisi ollut vähän turhauttavaa nähdä taas samat vanhempien kuolemat ja miten hahmosta tuli yön ritari. Nämä asiat ovat lähes kaikkien katsojien tiedossa jo, ja mikäli joku katsojista on jollain ilveellä onnistunut pysymään täysin pimennossa hahmon taustatarinasta, on pitkin elokuvaa kuitenkin siroiteltu palasia hahmon menneisyydestä. Nyt päästiin suoraan asiaan.

Elokuvassa Bruce Wayne on toiminut Batmaninä vasta kahden vuoden ajan, eikä hänellä ole vielä poliisien luottamusta, ja hänen käyttämissä vimpaimissa on vielä hiomista. Gotham on yhä synkkä ja syntinen kaupunki, jonka rikollisuutta Batman yrittää pitää kurissa oman käden oikeudella. Pakkaa saapuu sekoittamaan mysteerinen Riddler, joka salamurhaa ja kiduttaa Gothamin poliitikkoja, jättäen jälkeensä kryptisiä vihjeitä motiiveistaan.

Alunperin olin hyvin skeptinen tarvitaanko taas uutta elokuvasarjaa tästä loppuunkalutusta hahmosta, etenkin kun Christopher Nolanin trilogia oli lähes täydellinen. Ennen tämän elokuvan näkemistä olisin mieluummin valinnut suoraa jatkoa Nolanin trilogialle. Harkitsin myös pitkään viitsinkö mennä katsomaan tätä teatteriin, koska leffa kestää lähes kolme tuntia ja se asettaa rakon äärirajoilleen... Ihan turhaan kuitenkin epäilin. Olin koko pitkän filmin ajan liimattu paikoilleni, leffa oli niin sisällöllisesti kuin visuaalisesti todella kiinnostava kokemus ja salaa toivoin ettei sen tarvitsisi edes loppua koskaan. 

Moni oli suhtautunut Robert Pattinsonin roolitukseen naureskellen. Sääli, sillä olin jo kauan sitten havahtunut Pattinsonin monipuolisuudelle ja lahjakkuudelle. Kaikki näyttelijät aloittavat jostain. Hänen uransa riippakiveksi on valitettavasti muodostunut nuoruuden Twilight, vaikka tuon elokuvasarjan jälkeen hänet on nähty monissa laadukkaissa ja vaativissa rooleissa. Hänen versio Batmanistä oli oikein vahva, ja mielellään näen hänet roolissa jatkossakin. Pidin erityisesti kuinka hiljainen hänen versionsa oli, mutta silti hänen pienet eleensä ja katseensa viestivät paljon. Pattinson toi mukaan myös tietynlaista herkkyyttä (mutta ei heikkoutta), jota aikaisemmilta Batmanin näyttelijöiltä on puuttunut. Tämä versio tuntui erittäin helposti samaistuttavalta.

Visuaalinen puoli on todella komeaa katseltavaa. Gotham on synkkä ja sateinen kaupunki, joka kuitenkin välillä leiskuu voimakkaissa värisävyissä. Varjot ja jatkuva sade maskeeraavat armeliaasti tietokone-efektien käytön, jonka ansiosta suurin osa ruudulla näkyvästä toiminnasta näyttää realistiselta, vaikka varmasti tietokoneella on ollut osansa. Toimintakohtaukset ovat synkästä miljööstä huolimatta aina helposti seurattavia, eivät milloinkaan sekavia.

Ohjaajalla on selkeästi ollut hyvin vahva visio millainen Gothamin pitäisi olla, ja hänen tyylinsä muistutti paljon David Fincherin elokuvia. En olekaan ainoa, joka on verrannut tätä leffaa Seitsemään. Elokuvan synkkyys ei suinkaan rajoitu vain ulkokuoreen, sillä mukaan on saatu yllättävän ahdistavaa materiaalia. Suomessa ikärajana oli K16, mikä on supersankarielokuville aika korkea suositus. Osa Riddlerin terrorismikohtauksista muistutti minua jopa Saw-elokuvista. En silti kokenut, että leffan rujous olisi ollut turhaa tai yliampuvaa.

Mutta aina löytyy jotain pientä kritiikin aihetta! Isoimpana mokana pidin trailerissakin nähtyä takaa-ajoa ruuhkaisella moottoritiellä, jossa Batman yrittää saada Pingviinin kiinni tuunatulla Batmobiilillään. Tässä vaiheessa tarinaa takaa-ajoon ei ollut enää mitään syytä. Batman tiesi mistä voisi löytää Pingviinin myöhemmin. Nyt jahdin aikana lukemattomien sivullisten henget vaarantuivat, ja moni takuulla myös kuoli rekkojen kaatuillessa ja syttyessä liekkeihin. Batman olisi voinut estää nämä kuolemat yksinkertaisesti lopettamalla takaa-ajon. Näitä viattomia uhreja ei kuitenkaan huomioida leffassa mitenkään, mikä on todella outoa Batmanin luonteen ja motivaatioiden kannalta. Edes Batmanin liittolainen poliisi Gordon ei kauhistele tai millään tavalla huomio tätä hirvittävää onnettomuutta. Tämä kohtaus oli upeasti kuvattu, mutta kuitenkin tuntui, että se oli puolipakolla lisätty mukaan, jotta elokuvassa olisi tarpeeksi näyttävää toimintaa.

Toinen hitusen häiritsevä kohtaus oli pommin räjähdys, jonka Batman kokee lähietäisyydeltä, mutta selviää lähes naarmuitta, vaikka puolet hänen naamastaan on suojatta. Elokuva on melko realistinen muuten, joten tämä ihmepelastuminen oli hämmentävää.

Pikkuvirheistä huolimatta tämä oli todella vahva aloitus uudelle elokuvasarjalle. Itse suorastaan palvon Nolanin trilogiaa, mutta mielestäni The Batman oli huomattavasti parempi alkupala kuin Batman Begins aikoinaan. Toivottavasti jatkossa laatu pysyy näin korkealla tasolla.

TÄHDET: ****1/2

Polar

NIMI: Polar
VUOSI: 2019
OHJAAJA: Jonas Åkerlund
KÄSIKIRJOITUS: Jayson Rothwell, Victor Santos
PÄÄOSISSA: Mads Mikkelsen, Vanessa Hudgens, Katheryn Winnick, Matt Lucas, Johnny Knoxville
IKÄSUOSITUS: 18

Muutama päivä sitten Netflixissä julkaistu Polar on ennen lähinnä musiikkivideoita ohjanneen Jonas Åkerlundin ensimmäinen elokuva. Åkerlund on ohjannut lukemattomia musiikkivideoita maailman kovimmille nimille, Madonnasta U2:een, Roxettesta Robbie Williamsiin. Mutta miten sujuu kokopitkän elokuvan ohjaus? No, ei valitettavasti kovinkaan hyvin. Tarina perustuu Victor Santosin sarjakuvaan Polar: Came From the Cold, josta en tätä ennen ollut kuullutkaan.

Duncan Vizla (Mads Mikkelsen) on Black Kaiserina tunnettu erittäin tehokas salamurhaaja, joka on siirtymässä eläkkeelle 14 päivän päästä. Duncan asettuu aloilleen kylmään tuppukylään ja koettaa sopeutua tavallisen pulliaisen elämään. Hän tutustuu naapuriinsa, todella ujoon ja neuroottiseen Camilleen (Vanessa Hudgens). Hiljaiselo ei kestä kauaa, sillä Duncanin entinen työnantaja haluaa saada Duncanille maksamansa tapporahat takaisin ja lähettää joukon nuorempia murhaajia konkarin perään. Tappoyrityksen epäonnistuttua Camille kaapataan ja tietysti "sankarimme" ryhtyy pelastusyritykseen.

Kuten on jo varmasti tullut useamman kerran esille olen suuri Mads Mikkelsenin fani ja hänen takiaan katsoinkin tämän elokuvan, vaikkei se olisi normaalisti minua kiinnostanut. Mikkelsen on turhauttava tapaus. Hän on hirveän lahjakas ja karismaattinen näyttelijä, mutta harmittavasti tuntuu suostuvan lähes mihin tahansa projektiin. On käsittämätöntä miten Hannibalissa, Valhalla Risingissa ja The Huntissa loistanut näyttelijä päätyy vähän väliä tekemään ties mitä paskaa. Hän on jossain haastattelussaan myöntänyt tekevänsä monia rooleja puhtaasti rahan takia, mikä on täysin pätevä syy. En usko taiteelliseen tinkimättömyyteen, se ei maksa laskuja, mutta fanille kökköelokuvien määrän kasaantuminen on harmillista. Polar on jälleen yksi kikkare hänen urallaan. Onneksi häneltä tänä vuonna vielä ilmestyvä selviytymisdraama Arctic vaikuttaisi paljon laadukkaammalta tuotannolta (toivottavasti vain ihmiset eivät sekoita samankaltaisia nimiä keskenään).

Mikä sitten Polarissa on vikana? Mistä edes aloittaisi? Elokuvassa ei oikeastaan mikään elementti toimi. Tarinankuljetus on monesti aivan liian kiireellistä. Sivuhahmoja on liikaa, heille annetaan liikaa ruutuaikaa, enkä siitä huolimatta muista heidän nimiään tai ehtinyt saada käsitystä heidän yksilöllisistä piirteistään. Nuoret sarjamurhaajat ovat kuin äänekäs teinilauma, joka pomppii sinne sun tänne, meluaa ja tekee itsestään jatkuvasti ison numeron. Jokainen näistä hahmoista pukeutuu aivan käsittämättömän typeriin asuihin, ihan kuin heillä olisi keskenään kilpailu kuka näyttäisi ja käyttäytyisi kaikista räikeimmin. Etenkin heidän kohtauksissaan elokuvan värimaailma on väännetty aivan sietämättömän räikeäksi. Tuntuu, ettei nyt olla ihan ymmärretty lähdemateriaalia, sillä kun vilkaisin sarjakuvaa netissä sen sivut ovat kyllä rankasti tyyliteltyjä, mutta värejä on käytetty todella harkitsevasti. Mielenkiintoisesti sarjakuva on myös aluksi julkaistu ilman puhekuplia, mikä kuulostaa elokuvan melusaasteen vastakohdalta.

Elokuva on erittäin väkivaltainen ja monella tapaa hyvin epämiellyttävä kokemus. Täysin turhan ja tehonsa nopeasti menettävän väkivaltamässäilyn lisäksi elokuva on hyvin seksistinen. En ole kukkahattutäti tai äärifeministi, mutta jatkuvat puolialastomat keimailevat naiset ja perse- ja tissishotit olivat niljakkaasti toteutettuja. Mukana on myös pari inhottavaa kohtausta, jotka olisi hyvin voitu jättää elokuvasta pois ilman, että juoni olisi kärsinyt mitenkään. Yhdessä kohtauksessa kidutetaan ja häpäistään sairaalloisen lihavaa miestä. Toisessa nuori nainen saapuu keski-ikäisen miehen kämpälle ja meno uhkaa mennä raiskauksen suuntaan (onneksi niin pitkälle tilanne ei ehdi kärjistyä). Elokuva suhtautuu näihin todella inhottaviin tilanteisiin hyvin lapsellisella asenteella. Halutaan vain järkyttää järkyttämisen vuoksi. Elokuva haluaa niin, niin epätoivoisesti olla edgy ja cool, ja Åkerlund haluaa ilmeisesti olla uusi Guy Ritchie. Lopulta väkivaltainen ja ruma sillisalaatti aiheuttaa vain myötähäpeää ja likaisen tunteen.

Oliko tässä jotain hyvääkin? Toki, vaikka se vähä hyvä jäi valitettavasti kaiken muun paskan alle. Itse päähenkilön, Duncanin, sekä hänen naapurinsa Camillen kohtaukset ovat täysin erilaisia. Näissä kohtauksissa on normaalit värimaailmat ja kohtaukset etenevät hitaasti, tarkastellen paljon hahmojen ilmeitä ja vuorovaikutusta. Hahmojen suhde on mielenkiintoinen ja lopulta tekee käännöksen, jota en olisi osannut arvata ennalta. Heidän osansa ovatkin elokuvan vahvinta antia, mutta ero näiden kohtausten ja muun melu- ja värioksennuksen kanssa antaa skitsofreenisen vaikutelman. Vanessa Hudgensin Camille antaa elokuvalle erittäin tunteellisen suorituksen, varsinkin sen loppupuolella, mutta en tiennyt miten suhtautua tähän yllättävän aitoon tunteiden vuodatukseen kun muutoin elokuva on kohdellut rankkoja aiheitaan niin huolimattomasti ja suorastaan häpäisten. Mikkelsen Duncanina on kelvollinen, mutta rooli ei anna tilaisuuksia loistaa. Elokuvan alkupuolella näyttelijä tuntui olevan jopa vähän hukassa hahmonsa kanssa, mutta ote paranee loppua kohdin ja etenkin fyysisissä kohtauksissa Mikkelsen entisenä tanssijana pääsee osoittamaan kykyjään. Elokuvan pitkä taistelukohtaus Duncanin kidutuksen jälkeen on yllättävän hyvin toteutettu, jos nyt unohdetaan sen epärealistisuus. Myös muutama vitsi onnistui jopa naurattamaan.

Polar on äänekäs, lapsellinen ja typerä. Kuten entiseltä musiikkivideoiden ohjaajalta voisikin stereotyyppisesti odottaa se keskittyy aivan liikaa pinnallisiin asioihin ja korostaa niitä sietämättömään pisteeseen. Elokuvan loppu antaa tilaa mahdolliselle jatko-osalle ja voin vain rukoilla Saatanaa, ettei tämä tule toteutumaan. Mikäli jatko-osa päädyttäisiin tekemään toivoisin edes ohjaajan vaihdosta. Sarjakuvan luoja, Victor Santos vaikuttaisi Twitter -tilinsä perusteella olevan tyytyväinen elokuvaan, mutta minun on vaikea kuvitella tämän tekeleen edustavan alkuperäisen tarinan sanomaa ja tunnelmaa.

TÄHDET: *1/2

Venom

NIMI: Venom
VUOSI: 2018
OHJAAJA: Ruben Fleischer
KÄSIKIRJOITUS: Jeff Pinkner, Scott Rosenberg, Kelly Marcel
PÄÄOSISSA: Tom Hardy, Michelle Williams, Riz Ahmed, Scott Haze
IKÄSUOSITUS: 12

En ole supersankarien fani. Ainoat genren elokuvat, joita oikeasti fanitan ovat Nolanin Batmanit, sekä pidin myös ensimmäisestä Sin Citystä ja Iron Manistä. Mutta noin ylipäänsä Avengersit, Supermanit ja Spidermanit eivät voisi vähempää kiinnostaa. Päätin kuitenkin mennä katsomaan Venomin ihan teatteriin asti, vaikken hahmosta tiedä juuri muuta kuin ulkonäön ja hyvin perustasoista triviaa. Nettiin oli tullut spoilereita kohtauksesta, jossa Venom kielaroi henkilö x:n kanssa ja hetihän minulla hirveällä pervolla viisari värähti ja pakkohan nyt tuommoinen on päästä näkemään. Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia elokuvalle koska en ole sarjan/genren fani ja yhdessä haastattelussa Tom Hardy kertoi etteivät hänen lempikohtauksensa päätyneet elokuvaan.

Carlton Draken (Riz Ahmed) Life-säätiö etsii asumiskelpoisia planeettoja ulkoavaruudesta. Näillä etsinnöillä säätiö on löytänyt salaperäisiä mönjäolentoja, jotka he nimeävät symbiooteiksi. Nämä avaruusmönjät ovat eräänlaisia loisia, jotka asettuvat muiden olentojen kehoihin ja ottavat kehot haltuunsa. Plussana kuitenkin tulevat överit muskelit. Drake haluaa käyttää symbiootteja hyväksi avaruuden tutkimisessa. Parhaimmassa tapauksessa mönjäinen ihminen voisi sopeutua elämään muille planeetoille paremmin, huonommassa tapauksessa taas... no, sen saavat selville useammat eläin- ja ihmiskoekappaleet Life-säätiön salakähmäisissä kokeissa. Päähenkilö Eddie Brock (Tom Hardy) on uransa huipulla oleva journalisti, jolla on upea tyttöystävä ja elämä kaikin puolin kohdillaan. Eddie tekee kuitenkin suuren virheen alkaessaan tonkia Life-säätiön hämäriä bisneksiä, josta alkava tapahtumasarja johtaa hänen potkuihinsa, tyttöystävä sanoo adios, ja Eddie saa myös Venom -nimisen loisen. Oppivatko Venom ja Eddie tulemaan toimeen samassa kropassa? Saako Eddie tytsyään takaisin? Aikovatko symbiootit valloittaa Maan? Jännää.

Elokuvan viihdyttävimmät kohtaukset olivat ehdottomasti Venomin ja Eddien väliset sanailut. Kumpikin hahmo on omalla tavallaan varsin sympaattinen ja kahden erilaisen maailman kohtaaminen oli kiinnostavaa seurattavaa. Heidän suhteensa jäi harmittavan puolivillaiseksi vielä tässä elokuvassa ja sain vaikutelman, että elokuvasta olisi tosiaan leikattu paljon materiaalia, etenkin näiden hahmojen keskusteluita. Ei liene mikään spoileri, että Venom päättää elokuvan lopussa siirtyä ihmiskunnan puolustajaksi ja kertoo syykseen Eddien antaman vaikutuksen. Harmi vain, että mielestäni tässä vaiheessa heidän suhteensa ei ollut vielä tarpeeksi syvä näin suurelle päätökselle. Mikäli elokuvalle tehdään jatkoa, mikä vaikuttaisi todennäköiseltä, toivon Eddien ja Venomin suhdetta syvennettävän jollain tavalla. Tässä olisi ainesta vaikka mihin ihan kauhusta romanttiseen komediaan asti ja kaikkeen siltä väliltä.

Näin jälkikäteen ihmettelen miksi elokuvan alussa oli annettu niin paljon ruutuaikaa Eddien ja Annen suhteen esittelyyn, kun tämä aika olisi voitu käyttää Venomin ja Eddien suhteen seuraamiseen. Harmittavaa etenkin koska Anne jäi hyvin laimeaksi hahmoksi. Valitettavasti sain hänestä vain tyypillisen hajuttoman mauttoman love interestin kuvan, mutta ainakaan hahmo ei ollut mitenkään ärsyttävä. Eddien ja Annen suhde jäi vähän kemiattomaksi, mutta alkupuolen ero ainakin sai varmasti yleisön sympatiat Eddien puolelle. Eddie oli yllättävän mukava hahmo. Mitä vähää sarjakuvista olen nähnyt olin saanut Eddiestä hyvin machon vaikutelman, mutta elokuva-Eddie oli todella symppis ja helposti samaistuttava. Mielelläni olisin Eddien matkassa jatko-osienkin muodossa.

Elokuvassa on paljon hiomista. Dialogia oli välillä vähän epäluonnollisen tuntuista enkä oikein osaa selittää miten. Sanavalinnat kuulostivat ihan ookoilta, mutta puheen tahdituksessa oli jotain häiritsevää. Katsojalle suolletaan informaatiota välillä vähän liian nopeasti. Tietokone-efektit ovat hieman ajasta jäljessä, mutta armeliaasti kohtaukset tapahtuvat hämärässä valaistuksessa. Itse Venom on ihan siistin näköinen ja näitä huonoja efektejä esiintyykin vähän omituisissa paikoissa, esimerkiksi driftaavat ajoneuvot näyttivät huonoilta. Jotkin efektivalinnat olivat hyvin kyseenalaisia. Esimerkiksi kun Eddien sisällä olevaa Venomia kiusataan korkeilla äänitaajuuksilla Eddie näyttää värisevän kuin digitaalinen hologrammi. En nyt oikein käsitä miten symbiootti aiheuttaisi tälläistä visuaalista pärinää isännälleen. Yksi häiritsevä kohta oli myös valvontakameroiden puute Lifen laboratoriossa. En ymmärrä miten voi olla mahdollista ettei laittomia kokeita tekevässä labrassa olisi varmuuden vuoksi kameroita joka nurkassa ja vartijoitakin tuntui olevan vain muutama.

Pidin elokuvan toimintakohtauksia sen heikoimpana antina. Nämä alkavat viihdyttävästi ja oli todella hauskaa seurata Venomin sätkynuken lailla ohjaamaa Eddietä turpakekkereillä. Toimintakohtaukset ovat kuitenkin inasen turhan pitkiä. On myös harmi, että melkoisella hammasrivistöllä varustettu Venom on vain laitettu koomisesti viskelemään vihollisiaan. Loppuhuipennuksena toimii Venomin ja toisen isomman symbiootin tappelu. Tämä pitkäksi venyvä taisto sai jo haukottelemaan. Hahmojen samankaltaiset designit, hämärä valaistus ja sekava editointi tekivät nujakasta hieman haastavaa seurattavaa. Ei myöskään auta, että tämä toinen symbiootti jää hahmona todella tuntemattomaksi ja asettuu kunnolla esille vasta elokuvan loppumetreillä.

Loppujen lopuksi pidin elokuvasta yllättävän paljon ja välillä olin ihan lapsellisen innostunut sitä katsoessani. Se on yksinkertaisesti erittäin viihdyttävä ja (välillä tahattoman) hauska tekele. Minulle oli suuri plussa, että Venom on vielä tässä vaiheessa täysin erillinen tekele, eikä siinä ollut mitään viittauksia muihin supersankareihin. Elokuvan maailma on ainakin tässä vaiheessa yhä melko realistinen, symbiootit kulkevat yhä realismin rajoissa. Sivusta katsottuna vaikkapa Avengersin maailma tuntuu muuttuvan koko ajan yhä hullummaksi, siellähän on nyt jotain hemmetin merenneitokansoja mukana. Olen tylsämielinen, eikä mielikuvitukseni veny kuin tiettyyn rajaan asti. Venom pysyy yhä tämän rajan sisällä ja jos muita supersankareita ei tulevaisuudessa oteta mukaan ja mikäli elokuvien tunnelma pysyy yhtä koomisen synkkänä voisin nauttia tästä sarjasta. En muutenkaan oikein arvosta sitä, että niin moni supersankarielokuva liittyy mutkien kautta muihin elokuviin ja näin puolipakolla olisi katsottava kaikki läpi. Moni on kommentoinut kaipaavansa Spidermania tähän elokuvaan ja ettei Venomin tarina toimisi ilman Spidermania. Olen tässä täysin eri mieltä ja Spiderman olisi ollut se viimeinen henkilö, jota tarinaan olisin toivonut.

Niin ja se kielarikohtaus oli ihan jees!

TÄHDET: ***