The Batman (2022)

NIMI: The Batman
VUOSI: 2022
OHJAAJA: Matt Reeves
KÄSIKIRJOITUS: Matt Reeves, Peter Craig
PÄÄOSISSA: Robert Pattinson, Zoë Kravitz, Andy Serkis, Colin Farrell, Paul Dano, John Turturro, Jeffrey Wright
IKÄSUOSITUS: 16

Tämä blogi on viettänyt hiljaiseloa ja tämäkin arvostelu on ollut luonnoksissa kuukausitolkulla. Pahoittelen tätä. Olen kyllä katsonut leffoja ja sarjoja säännöllisesti, mutta jotenkin on ollut blokki päällä kirjoittamisen kanssa.

Kävin maaliskuussa katsomassa uuden version Batmanista leffateatterissa, ja elokuvan ilmestyessä HBO Maxin palveluun katsoin sen vielä uudestaan. Uusintakierros oli hyvä juttu ennen tämän arvostelun kirjoittamista, sillä vaikka elokuva olikin mielestäni todella viihdyttävä ja vaikuttava, bongasin toisella katselukerralla enemmän häiritseviä pikkuvirheitä.

The Batman aloittaa uuden elokuvasarjan alusta, katsojien ei siis tarvitse nähdä mitään muuta teosta tätä ennen. Elokuva kuitenkin armeliaasti skippaa Batmanin alkuperätarinan ja hyppää suoraan hahmon toiseen vuoteen maskisankarina. Hahmo on niin tunnettu, että olisi ollut vähän turhauttavaa nähdä taas samat vanhempien kuolemat ja miten hahmosta tuli yön ritari. Nämä asiat ovat lähes kaikkien katsojien tiedossa jo, ja mikäli joku katsojista on jollain ilveellä onnistunut pysymään täysin pimennossa hahmon taustatarinasta, on pitkin elokuvaa kuitenkin siroiteltu palasia hahmon menneisyydestä. Nyt päästiin suoraan asiaan.

Elokuvassa Bruce Wayne on toiminut Batmaninä vasta kahden vuoden ajan, eikä hänellä ole vielä poliisien luottamusta, ja hänen käyttämissä vimpaimissa on vielä hiomista. Gotham on yhä synkkä ja syntinen kaupunki, jonka rikollisuutta Batman yrittää pitää kurissa oman käden oikeudella. Pakkaa saapuu sekoittamaan mysteerinen Riddler, joka salamurhaa ja kiduttaa Gothamin poliitikkoja, jättäen jälkeensä kryptisiä vihjeitä motiiveistaan.

Alunperin olin hyvin skeptinen tarvitaanko taas uutta elokuvasarjaa tästä loppuunkalutusta hahmosta, etenkin kun Christopher Nolanin trilogia oli lähes täydellinen. Ennen tämän elokuvan näkemistä olisin mieluummin valinnut suoraa jatkoa Nolanin trilogialle. Harkitsin myös pitkään viitsinkö mennä katsomaan tätä teatteriin, koska leffa kestää lähes kolme tuntia ja se asettaa rakon äärirajoilleen... Ihan turhaan kuitenkin epäilin. Olin koko pitkän filmin ajan liimattu paikoilleni, leffa oli niin sisällöllisesti kuin visuaalisesti todella kiinnostava kokemus ja salaa toivoin ettei sen tarvitsisi edes loppua koskaan. 

Moni oli suhtautunut Robert Pattinsonin roolitukseen naureskellen. Sääli, sillä olin jo kauan sitten havahtunut Pattinsonin monipuolisuudelle ja lahjakkuudelle. Kaikki näyttelijät aloittavat jostain. Hänen uransa riippakiveksi on valitettavasti muodostunut nuoruuden Twilight, vaikka tuon elokuvasarjan jälkeen hänet on nähty monissa laadukkaissa ja vaativissa rooleissa. Hänen versio Batmanistä oli oikein vahva, ja mielellään näen hänet roolissa jatkossakin. Pidin erityisesti kuinka hiljainen hänen versionsa oli, mutta silti hänen pienet eleensä ja katseensa viestivät paljon. Pattinson toi mukaan myös tietynlaista herkkyyttä (mutta ei heikkoutta), jota aikaisemmilta Batmanin näyttelijöiltä on puuttunut. Tämä versio tuntui erittäin helposti samaistuttavalta.

Visuaalinen puoli on todella komeaa katseltavaa. Gotham on synkkä ja sateinen kaupunki, joka kuitenkin välillä leiskuu voimakkaissa värisävyissä. Varjot ja jatkuva sade maskeeraavat armeliaasti tietokone-efektien käytön, jonka ansiosta suurin osa ruudulla näkyvästä toiminnasta näyttää realistiselta, vaikka varmasti tietokoneella on ollut osansa. Toimintakohtaukset ovat synkästä miljööstä huolimatta aina helposti seurattavia, eivät milloinkaan sekavia.

Ohjaajalla on selkeästi ollut hyvin vahva visio millainen Gothamin pitäisi olla, ja hänen tyylinsä muistutti paljon David Fincherin elokuvia. En olekaan ainoa, joka on verrannut tätä leffaa Seitsemään. Elokuvan synkkyys ei suinkaan rajoitu vain ulkokuoreen, sillä mukaan on saatu yllättävän ahdistavaa materiaalia. Suomessa ikärajana oli K16, mikä on supersankarielokuville aika korkea suositus. Osa Riddlerin terrorismikohtauksista muistutti minua jopa Saw-elokuvista. En silti kokenut, että leffan rujous olisi ollut turhaa tai yliampuvaa.

Mutta aina löytyy jotain pientä kritiikin aihetta! Isoimpana mokana pidin trailerissakin nähtyä takaa-ajoa ruuhkaisella moottoritiellä, jossa Batman yrittää saada Pingviinin kiinni tuunatulla Batmobiilillään. Tässä vaiheessa tarinaa takaa-ajoon ei ollut enää mitään syytä. Batman tiesi mistä voisi löytää Pingviinin myöhemmin. Nyt jahdin aikana lukemattomien sivullisten henget vaarantuivat, ja moni takuulla myös kuoli rekkojen kaatuillessa ja syttyessä liekkeihin. Batman olisi voinut estää nämä kuolemat yksinkertaisesti lopettamalla takaa-ajon. Näitä viattomia uhreja ei kuitenkaan huomioida leffassa mitenkään, mikä on todella outoa Batmanin luonteen ja motivaatioiden kannalta. Edes Batmanin liittolainen poliisi Gordon ei kauhistele tai millään tavalla huomio tätä hirvittävää onnettomuutta. Tämä kohtaus oli upeasti kuvattu, mutta kuitenkin tuntui, että se oli puolipakolla lisätty mukaan, jotta elokuvassa olisi tarpeeksi näyttävää toimintaa.

Toinen hitusen häiritsevä kohtaus oli pommin räjähdys, jonka Batman kokee lähietäisyydeltä, mutta selviää lähes naarmuitta, vaikka puolet hänen naamastaan on suojatta. Elokuva on melko realistinen muuten, joten tämä ihmepelastuminen oli hämmentävää.

Pikkuvirheistä huolimatta tämä oli todella vahva aloitus uudelle elokuvasarjalle. Itse suorastaan palvon Nolanin trilogiaa, mutta mielestäni The Batman oli huomattavasti parempi alkupala kuin Batman Begins aikoinaan. Toivottavasti jatkossa laatu pysyy näin korkealla tasolla.

TÄHDET: ****1/2

Joker

NIMI: Joker
VUOSI: 2019
OHJAAJA: Todd Phillips
KÄSIKIRJOITUS: Todd Phillips, Scott Silver
PÄÄOSISSA: Joaquin Phoenix, Robert de Niro, Zazie Beetz, Frances Conroy
IKÄSUOSITUS: 16

Joker esittelee jälleen uuden elokuvaversion Batmanin arkkivihollisesta. Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen supersankarielokuva, sillä mikäli hahmojen nimet muutettaisiin ei elokuvasta tajuaisi sen perustuvan mihinkään sarjakuvaan. Joker on sen sijaan inhorealistinen draama-trilleri, jossa ei ole mitään yliluonnollisia fantasiaelemettejä ja toimintaakin on mikroskooppisen vähän. Ikärajaa K-16 ei ole annettu huvin vuoksi, osa kohtauksista on hyvinkin brutaaleja ja ylipäänsä elokuvan tunnelma on jatkuvan ahdistava. Elokuva aiheutti teatterikierrokselle lähtiessään melkoista massahysteriaa, sillä sen pelättiin kannustavan nuoria miehiä väkivaltaan ja massamurhiin.

Arthur Fleck (Joaquin Phoenix) elää syrjäytynyttä, ilotonta ja vähävaraista elämää pitäen huolta omituisesta, mutta harmittomalta vaikuttavasta äidistään. Työkseen hän on erilaisiin tilaisuuksiin vuokrattava pelle, mutta hän haaveilee stand up-koomikon urasta ja ihailee etenkin Murray Franklinia, Robert de Niron esittämää talk show-juontajaa. Arthur kaipaa kontaktia muihin ihmisiin ja myös häneltä puuttuvaa isähahmoa, mutta hänen heikot sosiaaliset kyvyt ja mielenterveysongelmat estävät ystävyyksien luomisen ja uralla etenemisen. Vahva lääkitys ei tunnu auttavan ja kaupunkikin katkaisee hänen terapiansa budjettisyistä. Gotham City on jakautunut hyvä- ja huonotuloisten kasteihin ja on vain ajan kysymys milloin pahnan pohjimmaiset alkavat kapinoimaan. Vastoinkäymiset kasaantuvat kasaantumistaan ja Arthur kulkee vääjäämättä kohti lopullista pimahtamista.

Joker ei ole helppo katselukokemus ja se on vain hyvä asia, sillä helppoa elokuvaa tässä ei ole lähdetty tekemäänkään. Se on alusta loppuun hyvin armoton, ahdistava ja synkkä. Harvinaiset humoristiset hetket edustavat myös varsin pimeää ja moraalisesti väärää huumoria, jolloin katsojaa saattaa vähän hävettää mille tulikin nyt naurettua. Se ei silti mässäile kurjuudella tai kamaluudella, vaan näyttää realistisesti vähäonnisemman ihmisen todellisuutta. Masennus, syrjäytyneisyys, mielisairaus ja köyhyys on siinä kuvattu erittäin hyvin. Koko elokuvan pituuuden ajan ilmassa on taidokkaasti luotu sähköinen ja arvaamaton jännite, joka pahenee loppua kohden. Väkivaltaa on käytetty säästeliäästi, mutta kun paska lentää tuulettimeen on väkivalta hyvin realistista, brutaalia ja hätkähdyttävää. Jos väkivaltaa ja toimintaa olisi jatkuvasti siihen tottuisi, mutta nyt se järkyttää ja yllättää joka kerralla.

Joaquin Phoenix tekee loistavan suorituksen Jokerina/Arhurina. Hän on yhtä aikaa viaton, surkea reppana, mutta myös hemmetin pelottava ja arvaamaton. Phoenix on myös fyysisesti uskottava roolissaan, roolia varten hän oli laihduttanut itsensä luurangonlaihaan kuntoon. Elokuvassa on hyvin vähän hahmoja ja suurin osa ajasta vietetään Arthurin parissa. Magneettinen Phoenix pystyy helposti pitämään kaiken mielenkiinnon itsessään ja kannattelemaan elokuvaa.

Jokerin hahmo on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Hänen mielenterveysongelmiensa näkyvin oire on hysteerinen nauru, joka tourettemaisesti purskahtaa ulos stressaavissa tai kiihtyneissä tilanteissa. Tämä oli erittäin fiksu tapa tuoda hahmon ikoninen nauru mukaan. Kuitenkin itseäni vaivasi miten jokainen ihminen tulkitsi Arthurin selkeästi pakonomaiset ja ahdistuneet naurut negatiivisesti, luullen miehen pilkkaavan heitä. Nauru kuitenkin oli niin selkeästi ahdistunutta ja vieläpä yhdistynyt miehen muutenkin pelokkaaseen elekieleen, etten tajua miksei kukaan hiffannut ettei mies tarkoittanut mitään pahaa.

Elokuva näyttää ja kuulostaa hiton hyvältä. Siinä on monta mahtavasti kuvattua kohtausta, kuten hirvittävän ahdistava ja jännittävä loppupuolen talk show-kohtaus (tästä en spoilaa sen enempää, mutta VAU), sekä Jokerin voimaannuttava tanssi loputtomia rappusia alas, joita hän on aiemmin vaivallollisesti joutunut kävellä ylös. Mutta erityisen vaikuttunut olin vähän irralliselta tuntuvasta kohtauksesta, jossa Arthur tyhjentää jääkaapin ja menee sisälle vähän tuulettamaan tunteitaan. Kun jääkaapin ovi kolahtaa kiinni tapahtumaa seurannut selkeästi käsinpidelty kamera lähteekin liikkumaan jääkaappia kohti, antaen vaikutelman siitä, että katsoja onkin samassa huoneessa tämän hullun tyypin kanssa, luoden yllättävän turvattoman olon. Tätä kamerakikkaa ei käytetä missään muussa kohtauksessa ja en tietenkään varmasti tiedä mikä sen oikea tarkoitus oli, mutta tuollaisen tunteen minä sain siitä.

Joker on erittäin mielenkiintoinen tapaus supersankareihin perustuvien elokuvien saralla ja hitto, ylipäänsä elokuvien saralla. Se muistuttaa Taksikuskin ja Yksi lensi yli käenpesän hybridiä. On mahtavaa, että näin riskialtis ja selkeästi vain aikuisille tarkoitettu elokuva on uskallettu tehdä tunnetusta lapsien rakastamasta brändistä. Ja riskin otto on kannattanut, sillä Joker on osoittautunut yleisömenestykseksi, saanut monelta merkittävältä elokuvalehdeltä täysiä pisteitä ja jopa voittanut useita palkintoja filmifestivaaleilla. Kaikki täysin oikeutetusti, jos minulta kysytään.

Vielä pieni kannanotto elokuvan synnyttämään hysteriaan. Kannustaako Joker murhaamaan ihmisiä ja ihannoimaan väkivaltaa? No ei helvetissä. Ei yhtään sen enempää kuin Fight Club kannustaa luomaan kellareihin taistelukerhoja tai Uhrilampaat kannustaa syömään naapurin Erkin. Joker sen sijaan yrittää luoda ymmärrystä vähäosaisempia ihmisiä kohtaan ja antaa varoittavan esimerkin mitä voi tapahtua jos yhteiskunta unohtaa heidät.

TÄHDET: *****