Ailo - Pienen poron suuri seikkailu

NIMI: Ailo - Pienen poron suuri seikkailu (Ailo - Une odyssee en Laponie)
VUOSI: 2018
OHJAAJA: Guillaume Maidatchevsky
PÄÄOSISSA: Peter Franzen (kertojana)
IKÄSUOSITUS: 7

Katson paljon luontoelokuvia ja kuultuani erään seuraamani kasvattajan koirasusia olleen käytetty Ailossa oli elokuva pakko nähdä. Elokuva seuraa Ailo -nimisen poronvasan elämää sen ensimmäisen elinvuoden ajan. Elokuva EI ole dokumentti (mistä kertoo jo se, että siinä esiintyvät sudet ovat ihmisen omistamia koirasusia), vaan se on löyhästi käsikirjoitettu, osan kohtauksista ollen selkeästi lavastettuja ja välillä eläimiä on vain kuvattu ja odotettu jotain tapahtuvan. Välillä fokus siirretään muihinkin eläimiin, melko paljon ruutuaikaa saavat poroja saalistavat sudet ja ahma, leikkisät kärpät ja oravat, sekä omaa puolisoa etsivä naali. Elokuva on tehty ranskalais-suomalaisella yhteistyöllä ja kuvattu Lapissa.

Ulkomuodoltaan Ailo on upeaa katsottavaa. Elokuvaan päätyneet maisemat ovat koskematonta korpea, jossa ihmisen vaikutus näkyy vain parissa kohtauksessa. Kameramiehen työstä ei ole oikeastaan mitään räkytyksen aihetta. Vaikka eläimet välillä vilpattavat ja riehuvat on aina selkeää mitä tapahtuu ja kamera on tarkennettuna toiminnan keskelle. Elokuva on varsinaista maisemapornoa ja erittäin hyvää materiaalia turismimainoksille.

Poron valinta tälläisen erämaatarinan päähenkilöksi on erikoista, sillä laji ei juuri villinä Lapissa viipota - paitsi kesyttämättömän metsäpeuraserkun muodossa. Ihminen ei kuulu Ailon elämään millään tavalla, paitsi epämääräisen uhkaavana metsänraivaajana. Vaikka elokuva näyttääkin erämaan vaaroja sortuu se silti monesti inhimillistämään eläimiään ja luomaan liian disneymäisiä ja selkeästi lavastettuja kohtaamisia eri eläinlajien välille. Välillä pitkäveteiseksi lipsahtava elokuva yrittää väkisin luoda etenkin nuorimpia lapsia miellyttäviä hassuja kohtaamisia. Epäaidoimmalta näistä näytti vasan ja kaniinin vuorovaikutus, kohtaus, jota oli selkeästi leikelty hyvin paljon, jotta vaikuttaisi edes jotain tapahtuvan ruudulla. Toisaalta jotkin kohtaamiset toimivat erittäin hyvin. Koirasudet hoitivat roolinsa tarpeeksi uskottavaksi ja etenkin kohta, jossa sudet jahtaavat Ailoa oli hienosti toteutettu. Toinen vaikuttava kohtaus oli pimeästä metsästä esiin työntyvä metsänraivauskone, jonka valot näyttivät yössä kiiluvilta pedon silmiltä.

Päähenkilöksi päätynyt Ailo on harmittavan laimea tapaus ja toisin kuin sivuhahmoille ei sille ole yritetty rakentaa selkeätä persoonaa. En itse jaksanut olla hirveän kiinnostunut poron elämästä, tähän vaikuttaa kuitenkin paljon se, että ylipäätään minulla on vaikeuksia kiinnostua kasvissyöjien sielunmaisemasta - hevosia lukuunottamatta. Paljon kiinnostavampia olivat kohtaukset sivutähtien parissa. Ilahduttavaa oli ettei pedoista tehty täysin mustavalkoisia pahiksia. Poroja vähän väliä ahdisteleva susi on armoton saalistaja, mutta myös pennuistaan huolehtiva äiti. Myös ahma uhkaa Ailoa, mutta se myös innostuu söpösti piehtaroimaan lumessa.

Suomiversiossa kertojana toimii Peter Franzen. Hän hoitaa hommansa kiitettävästi, muttei täydellisesti. Jo kertojan mukaanotto aiheuttaa omat ongelmansa. Välillä kertoja puhuu hyvin aikuismaisesti, osa kohdista on suorastaan runollisia. Välillä taas kertojaa lapsettaa ja kontrasti näiden sävyjen kanssa ei oikein toimi. Elokuvalla on pieni identiteettikriisi sen yrittäessä yhtäaikaa kosiskella pienimpiä lapsia ja olla avaraluontomainen (kyllä, tämä on nyt sana) vakavasti otettava draama.

Ailo oli kiva kokemus nähdä teatterissa joulun aikana. On aina mukavaa kun pääsee näkemään elokuvia, jossa on oikeita eläinnäyttelijöitä digitaalimössön sijaan. Ailo jäi kuitenkin harmittavan keskinkertaiseksi tarinaltaan ja jos tekisin oman top kymppini lempiluontoelokuvistani se ei sijoittuisi listalle ollenkaan. Käsikirjoitetuista luontoelokuvista voisin Ailon sijaan suositella Jean-Jacques Annaudin elokuvia (Karhu, Seitsemän vuotta Tiibetissä, Viimeinen susi), Disneyn Valkohammasta, sekä Nicolas Vanierin Viimeistä ansastajaa. Ailo on kuitenkin kelpo tekele etenkin silmänkarkkina ja se kannattaa ehdottomasti katsastaa edes kerran.

TÄHDET: ***