sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Vanha elokuvakerhokokeilu

 Kokeilin vuoden 2019 loppupuolella perustaa elokuvakerhoa kotikaupunkiini Pietarsaareen. Minulla oli noihin aikoihin aika tylsää ja olisin halunnut jotain kivaa harrastustoimintaa elämääni, ehkä myös tutustua uusiin ihmisiin. Kokeilu ei valitettavasti onnistunut, mutta mikäpä ettei voisin kertoa siitä silti ja etenkin kertoa millä perustein valitsin kerhossa näytetyt elokuvat.

Pietarsaari on suoraan sanottuna ankea tuppukylä ja jossain vaiheessa pitäisi kyllä saada kerättyä itselleni rahaa ja rohkeutta lähteä täältä hevonhelevettiin. Kyllähän täältä löytyy kauniita ja hyvinhoidettuja alueita (kuin myös karseita ghettoja), mutta etenkään suomenkielisille täällä on hyvin vähän tarjottavaa. Kielikiistat suomen- ja ruotsinkielisten välillä ovat loputtomia ja suomenkieliset tuntuvat aina jäävän nuolemaan näppejään. Juuri tälläkin hetkellä suomenkielisiä kouluja ollaan taas lakkauttamassa ja sairaalaan mennessä ei välttämättä saa palvelua suomeksi. Siispä kokeilin jos kaupungissa innostuttaisiin täysin ilmaisesta, suomenkielisestä toiminnasta, joka sopisi kaikenikäisille ja voisi kiinnostaa mahdollisimman monia.

Kerhon ideana oli kerran viikossa näyttää jokin mielestäni laadukas, kiinnostava ja mieluusti vähemmän tunnettu elokuva. Ei kuitenkaan mitään liian tekotaiteellista ja vieraannuttavaa. Ihan alussa vain minä valitsin elokuvat, mutta kenties kerhon jatkuessa pidempään myös osallistujat olisivat voineet tuoda elokuvia mukanaan. Katselun jälkeen leffasta voitaisiin keskustella ryhmässä ja keskustelemassa sai viipyä ihan niin kauan kuin haluaisi, sillä kerholle varattu huone ei olisi sinä päivänä muussa käytössä.

 Lähestyin paikallista kahvilaa, joka teki yhteistyötä nuorison ja työttömien kanssa. Heille sopi hyvin, että kerran viikossa lainaisin yhtä huonetta ja heidän telkkariaan. Tein kerholle julisteet ja mainostelin sitä etukäteen ilmoitustauluilla ja ympäri Facebookin puskaradioita, sekä annoin myös haastattelun paikalliseen sanomalehteen. Somessa ilmoitukseni saivat paljon kiinnostusta, kehuja ja tykkäyksiä. Ihmiset olivat mielissään, kun viimein suomenkielisillekin järjestettiin ohjelmaa. Kerhossa paikan päällä tarjosin myös osallistujille kahvia ja jotain pikkunaposteltavaa, sekä selailtavina oli aina erilaisia elokuvakirjoja. Mielestäni idea oli oikein hyvä ja jos joku muu olisi kerhon toteuttanut, olisin ollut aivan innoissani mukana.

Ensimmäinen juliste. Yhteystiedot poistettu varmuuden vuoksi.

Positiivisesta huomiosta huolimatta kävijöitä oli korkeintaan kolme kerralla minun lisäksi. Monesti paikalla oli vain yksi kävijä, ja monesti suurena pettymyksenä kukaan ei tullut paikalle, vaikka moni oli ilmoittautunut mukaan etukäteen. Oli turhauttavaa pyöräillä lumisateessa paikan päälle, laittaa ulkotulet ulos näyttämään tietä, keittää kahvit ja laittaa leffa valmiiksi, ja sitten kukaan ei tullut paikalle. Toisaalta tämä oli kaupungilleni klassista toimintaa. Tekemisen puutteesta muistetaan aina vikistä, mutta sitten kun jotain toimintaa järjestetään ei siihen osallistuta. On tietenkin totta, että nykyään elokuvia voi katsoa helposti kotisohvalta, laillisesti kuin laittomastikin, mutta olisin toivonut, että kerhon sosiaalinen aspekti olisi houkutellut etenkin nuoria ja työttömiä mukaan.

Vai oliko vika valitsemissani elokuvissa? Yritin valita mahdollisimman erilaisia elokuvia, sisältäen eri genrejä, valmistusmaita ja aikakausia. Kaikkea draamasta kauhuun, animaatioista musikaaleihin. Kunhan ne olivat mielestäni laadukkaita, mutta tämähän on tietenkin mielipidekysymys. Innoissani valitsin useaan otteeseen mitä leffoja voisin esittää kuukausia eteenpäin tulevaisuudessa, missä järjestyksessä ja millaisen lyhyen kuvauksen niistä kirjoittaisin.

Yksi somekuvista, joissa mainostettiin tulevia esityksiä. Elokuvien lyhyet kuvaukset kirjoitettiin ilmoituksen oheen, jotta kävijöillä olisi jonkinlainen käsitys mitä olisivat tulossa katsomaan.

Mitä elokuvia sitten kerhossa ehdittiin esittää? Laitan alle listan näistä leffoista, esitysilmoituksessa olleen lyhyen kuvauksen, sekä perustelun miksi valitsin kyseisen rainan mukaan.

The Fountain (2006):

"Darren Aronofskyn (Unelmien sielunmessu) ohjaama, eeppiset mittasuhteet saava rakkaustarina, joka ylittää ajan ja todellisuuden rajat. Hugh Jackmanin esittämä mies elää samanaikaisesti kolmessa tarinassa: tohtori Tom Creo etsii parannuskeinoa kuolemansairaalle vaimolleen, samalla hänen kirjoittamassa kirjassaan 1700-luvun konkistadori Tomas etsii legendojen Elämän puuta ja tulevaisuuden astronautti Tommy Creo yrittää pitää kuihtuvaa puuta hengissä tyhjyyden keskellä. Kaikkia tarinoita yhdistää rakkaus Creon kuolevaa naista kohtaan. The Fountain liikuttaa ja yllättää! Kesto noin 90 min. FANTASIA/DRAAMA. K-13."

Tämä oli esityksistä ensimmäinen. Halusin aloittaa elokuvalla, joka olisi vakavasti otettava, taiteellinen, kaikin puolin vaikuttava ja tunteita herättävä. Jotain, joka tekisi uudelle kävijälle selväksi, että tässä kerhossa olisi tarjolla ihan uudenlaisia kokemuksia. Mikäli katsoja ei jostain syystä tajuaisi juonta, synnyttäisi sen ratkominen ainakin keskustelua ja vähintäänkin leffan upeasta visuaalisesta puolesta saisi paljon irti. Tämä on mielestäni yksi maailman kauneimmista elokuvista, niin juonellisesti kuin ulkonäöllisesti. Tulihan sitä taas väännettyä muutama kyynel, mutta onneksi en ollut ainoa itkijä.

Seitsemän vuotta Tiibetissä (Seven Years in Tibet, 1997):

"Seitsemän vuotta Tiibetissä on etenkin luontoelokuvistaan tunnetun Jean-Jacques Annaudin ohjaama ja Brad Pittin tähdittämä tositapaukseen perustuva draama. Elokuva kertoo itävaltalaisen vuorikiipeilijä Heinrich Harrerin elämästä hänen jäätyään Toisen maailmansodan aikana sotavangiksi Intiaan, josta hän onnistui karkaamaan Tiibetiin. Tiibetissä Harrer päätyi nykyisen Dalai Laman opettajaksi ja ystäväksi, jolloin itsekeskeisessä miehessä alkaa tapahtua positiivisia muutoksia. Erittäin kaunis ja ajatuksia herättävä, hidastempoinen elokuva historian, luonnon ja ihmismielen ystäville. Mielenkiintoisena triviana Tiibetiä rautaisessa otteessaan pitelevä Kiina ei pitänyt elokuvasta ja antoikin ohjaajalle ja pääosien näyttelijöille elinikäiset porttikiellot Kiinaan. Kesto noin 130 min. DRAAMA/HISTORIA. K-11."

Tätä ei harmittavasti kukaan tullut katsomaan, kenties pitkän pituuden vuoksi. Tämäkin on yksi kaikkien aikojen lempielokuvistani. Annaud on upea luontokuvaaja ja tämä on huikea tositarina, huikeissa maisemissa. Jokaisella katselukerralla nöyrtävä kokemus.

Tulikärpästen hauta (Hotaru no Haka, 1988):

"Animaatio ei ole automaattisesti lapsille tarkoitettua ja tämä ymmärretään etenkin Japanissa. Tulikärpästen hauta on legendaarisen Studio Ghiblin kenties paras elokuva, jota on vaikea katsoa itkemättä. Teinipoika Seita ja hänen 4-vuotias pikkusisko Setsuko jäävät Toisen maailmansodan pommituksien aikaan orvoiksi. Hätätilassa olevassa maassa ei tunnu olevan tilaa kotinsa ja perheensä menettäneille lapsille ja pian he elävätkin täysin yhteiskunnan ulkopuolella. Muun maailman sotiessa Seita yrittää toimia huoltajana pikkusiskolleen, mutta sotaa ja nälänhätää ei pääse minnekään pakoon. Kesto noin 90 min. ANIMAATIO/DRAAMA. K-11."

Tämäkin aiheutti kävijöissä tunnekuohuja ja synnytti myös ihan mielenkiintoista keskustelua länsimaisen ja japanilaisen animaation eroista. Anime-piireissä Tulikärpästen hauta on tietenkin hyvin tunnettu, mutta harva tavallinen pulliainen on siitä kuullut, joten valitsin sen mukaan hienona esimerkkinä millaista animaatiota Japanista parhaimmillaan tuotetaan. Se on realistisella otteellaan myös todella helposti lähestyttävä teos niille ihmisille, joille animen maneerit eivät ole ennestään tuttuja, tai jotka eivät normaalisti pidä animesta.

Dog Soldiers (2002):

"Brittiläistä laatukauhua sekoitettuna räjähtävään toimintaan ja pimeään huumoriin, Dog Soldiers ei päästä otteestaan ja viihdyttää jokaisella minuutillaan! Kuusi sotilasta on viety Skotlannin ikimetsiin tavalliselle taisteluharjoitukselle, mutta illan hämärtyessä tuntematon vihollinen hyökkää heidän kimppuun. Sotilaat pääsevät syrjäisen talon turvaan, mutta ulkona vaanii lauma luodinkestäviä ihmissusia. Alkaa koko yön kestävä brutaali taistelu, jossa sotilaiden ammukset käyvät vähiin ja liikkumatila klaustrofobisen talon sisällä pienenee jatkuvasti, ainoa toivo näyttää olevan aamunkoitto. Elokuvassa on käytetty erittäin tehokkaasti maskeerausta ja käytännön efektejä. Kesto noin 100 min. KAUHU/TOIMINTA. K-18."

Dog Soldiers on mielestäni lähes täydellinen toimintaelokuva ja onhan siinä kauhun nälkäisille myös hyvin toteutettua gorea ja harvinaisen hienoja ihmissusia. Hieman kankean alun jälkeen vauhtiin päästyttyään se ei hidasta järjettömän viihdyttävää verikekkeriään kuin vasta lopputekstien päästessä ruudulle. Draamapainotteisten esitysten jälkeen ajattelin tämän olevan toivottua vaihtelua. Kauhuelokuvia ylenkatsotaan harmittavan paljon ja onhan se pakko myöntää, että tässä genressä on harvinaisen paljon mahdollisimman halvalla teetettyä kuraa. Silti taitavasti ja ajatuksella tehty kauhu-, scifi- tai toimintaelokuva on minulle ihan yhtä merkittävä teos kuin naama mutrussa tehty historiaeepos. Dog Soldiers on mielestäni kaikilla mahdollisilla mittapuilla oikein onnistunut tekele ja on jaksanut viihdyttää minua kerta toisensa jälkeen!

 Jahti (Jagten, 2012):

"Ilmestyessään lukuisia palkintoja (muun muassa Cannesin paras miespääosa) ja viiden tähden arvosteluja niittänyt tanskalainen elokuva. Aina loistavan Mads Mikkelsenin esittämä Lucas on lastentarhanopettaja, jonka elämä romahtaa lapsen esittämän valheen vuoksi, jonka vuoksi hänet leimataan pedofiiliksi. Valhe leviää pienessä kaupungissa nopeasti ja pian Lucas on menettämässä kaiken, työnsä, ihmissuhteensa ja kunniansa. Taidokkaasti luotu draama, jota on välillä vaikeakin katsoa ja etenkin Mikkelsen tekee uskottavan raadollisen näyttelysuorituksen. Kesto noin 115 min. DRAAMA. K-12."

Kuten kuvauksesta käykin ilmi, tämä on varsin tunnettu elokuva, ainakin elokuvaharrastajien keskuudessa. Otin sen silti mukaan tuomaan lisää eurooppalaista vivahdetta ja Mads on myös yksi lempinäyttelijöistäni, joten mielellään nostan häntä esille aina kun mahdollista. Jahti on ehdottomasti tähän mennessä hänen paras elokuvansa.

Grizzly Man (2005):

"Werner Herzogin ohjaama dokumentti Timothy Treadwellistä, wannabe-karhuasiantuntijasta, joka vietti 13 kesää Alaskassa karhujen keskellä ja lopulta tyttöystävänsä kanssa päätyi niiden tappamaksi. Treadwell videokuvasi paljon materiaalia viimeisiltä viideltä kesältään. Näiden videoiden ja lähipiirin haastatteluiden myötä dokumentti luo mielenkiintoisen kuvan harhaisesta miehestä, joka piti itseään karhujen pelastajana. Kesto noin 1h 43min. DOKUMENTTI. K-7."

Tämä on todella mielenkiintoinen, mutta myös turhauttava elokuva. Treadwell oli mielestäni täysi narsistipelle joka sai mitä tilasi, harmi vaan hän raahasi myös viattoman tyttöystävänsä kuolemaan mukanaan. Silti ei voi kieltää etteikö hän olisi saanut kuvattua paljon harvinaislaatuista materiaalia villieläimistä. Mielestäni hänen tarinansa on todella kiinnostava ja tämä dokumentti on suurimmaksi osaksi hyvin toteutettu, joskin jotkin haastattelut vaikuttavat etukäteen harjoitelluilta tai muuten vain epäluontevilta. Must see luontoihmisille!

Hiidenpata (The Black Cauldron, 1985)

"Taran on köyhä poika, jonka omistamalla possulla on maagisia kykyjä. Julma Hornansarvi anastaa possun itselleen, aikoen käyttää sen voimia löytääkseen legendojen Hiidenpadan. Padan avulla Hornansarvi saisi herätettyä henkiin luurankoarmeijansa ja syöksisi maailman ikuiseen pimeyteen. Hiidenpata on mielenkiintoinen ja vähemmän tunnettu Disney -animaatio, joka oli taloudellisesti täysi floppi. Elokuva oli studion ensimmäinen ikärajoitettu animaatio ja alunperin se sisälsi niin raakoja kohtauksia, että testiyleisö piti sitä aivan liian pelottavana. Lopullisesta versiosta poistettiin esimerkiksi kohtaus, jossa ihmisiä kiehui ihot kuplien hengiltä, eikä leikkaamatonta versiota ole koskaan julkaistu. Leikkauksista huolimatta elokuva on yhä erittäin synkkä. Disney on pitkälti lakaissut elokuvan maton alle, eikä mainosta sitä, eikä elokuvan prinsessa Eilonwyä koskaan oteta mukaan muiden Disney-prinsessojen joukkoon. Kesto noin 1h 17 min. ANIMAATIO/FANTASIA. K-7."

Yllä olevista syistä Hiidenpata on aina ollut todella kiehtova teos Disneyn katalogissa, vaikka sitä ei todellakaan voi kutsua onnistuneeksi elokuvaksi. Kokonaisuutena se on sekava, mutta siinä on todella kiinnostavia ja onnistuneita yksittäisiä elementtejä. Parhain näistä on tietenkin pääpahis Hornansarvi, joka on harvinaisen pelottava hahmo, ja muutenkin elokuvassa on yllättävän paljon ahdistavaa tunnelmaa ja pelottavia kohtauksia. Onkin toisaalta yllättävää, että Hiidenpata floppasi taloudellisesti, sillä olisi myös voinut luulla, että lapset olisivat olleet pikkujännästä teoksesta innoissaan! Minulla ainakin on tästä elokuvasta oikein mukava muisto, kun ala-asteella toin sen luokalleni nähtäväksi ja koko luokka katseli sitä niskavillat pystyssä ja lopussa kaikki kehuivat kuinka jännittävä se oli.

Once (2007):

"Yllätyshitiksi noussut irlantilainen pienen budjetin musikaalidraama, jossa sydänsuruinen katusoittaja tapaa pianoa soittavan tsekkiläisnaisen. Pari yhdistää musikaaliset lahjansa äänittääkseen demolevyn. Samalla tunteet tietenkin nousevat pintaan. Once on täynnä tunnetta ja elämän rosoisuutta. Pääosan esittäjät ovat oikeita muusikoita. Kauniilla alkuperäiskappaleilla voitettiin muun muassa Oscar, sekä saatiin Grammy -ehdokkuus. Kesto noin 86 min. MUSIKAALI/DRAAMA. K-7."

Tätä ei muistaakseni enää ehditty esittää kerhossa, koska näihin aikoihin koronapandemia alkoi nostella päätään. Koska kävijöitä oli ollut niin vähän ja nyt ovella koputteli täysin uusi uhka, jonka takia usean henkilön kokoontumiset pitäisi kuitenkin peruuttaa, päätin lopettaa kerhon toiminnan. Muistaakseni näihin aikoihin minun piti myös tehdä jotain kouluun liittyvää hommaa, olikohan työharjoittelu jossain. Syitä oli siis monia, mutta oikeasti päällimmäisin syy oli se, ettei ihmisiä selkeästi kiinnostanut homma tarpeeksi, eikä toiminta ollut minulle palkitsevaa jos kävijöitä ei vaan yksinkertaisesti ollut kuin korkeintaan pari kerralla.

Kenties kerho olisi menestynyt jossain suuremmassa kaupungissa. Elokuvat ovat yksi suuri intohimoni ja olisin todella innokkaasti halunnut keskustella niistä, sekä jakaa mielestäni hienoja elokuvia muiden kanssa. Tämä nyt harmi vain jäi epäonnistuneeksi yritykseksi, mutta tulipa kuitenkin kokeiltua.

7 kommenttia:

  1. Luin jutun lehdestä. Harmi, ettei elokuvakerho saanut tuulta siipiensä alle.

    Ehkä elokuvien olisi pitänyt olla tiettyä genreä, esim. miekka&magia-fantasiaa, draamaa tai eläinaiheisia elokuvia.

    Varmasti koronakin vaikutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse taas epäilen, että genren rajoitus olisi vähentänyt väkeä vielä enemmän (jos mahdollista). Yksi kahvilalle alunperin ehdottamani idea oli kuitenkin, että kaikki elokuvat olisivat dokumentteja tai perustuisivat tositapahtumiin. Nuorisoa ajatellen tällä olisi ollut siten jotain yleishyödyllistä pointtia. Mielestäni kuitenkin vaihtelu ja uusiin asioihin tutustuminen on tärkeää.

      Poista
  2. Harmi, ettei elokuvakerhokokeilu onnistunut. Itse olisin ollut innoissani, jos omalla paikkakunnallani olisi järjestetty vastaavaa toimintaa.

    Aiotko kokeilla tätä vielä joskus uudestaan? Ei ehkä Pietarsaaressa, mutta jos joskus muutat sieltä pois (ellet jo ole muuttanut), kuka ties osallistumisinto olisi jossain muualla parempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tälläistä olisi kiva järjestää, jos osallistujia vain olisi. Itselläni ainakin olisi intoa. Asun yhä Pietarsaaressa, mutta saattaa olla, että muutan johonkin suuntaan.

      Poista
    2. Kulttuuripajatoiminta voisi olla yksi hyvä vaihtoehto, jos tällaista vielä aiot järjestää. Kulttuuripaja on nuorille (n. 18 - 35-vuotiaille) mielenterveyskuntoutujille suunnattua maksutonta virkistystoimintaa, jossa fokus ei ole itse sairastelussa ja hoidossa (toisin kuin esim. vertaistukiryhmissä) vaan erilaisessa tekemisessä, jonka ei tarvitse liittyä mielenterveysongelmiin millään tavalla.

      Kulttuuripajan ideana on siis järjestää erilaista tekemistä vapaaehtoisten pajalaisten ohjaamana ja pajojen sisältö määräytyy ohjaajiensa mielenkiinnon kohteiden mukaan ja voi siis olla melkein mitä tahansa, kuten taiteilua, musisointia, lemmikkien rapsutusta tai vaikka kivikoelman keräilyä porukassa.

      Kulttuuripajatoiminnan etuina ovat valmiit tilat, materiaalit, selkeä lukujärjestys ja vakiintunut kävijäkunta. Pajatoimintaa myös järjestetään yleensä useampana päivänä viikossa ja eri pajat ovat peräkkäin, joten kävijöitä riittää. Moni myös tulee paikalle vain hengailemaan ilman etukäteissuunnitelmaa siitä, aikooko osallistua mihinkään pajaan, joten kävijöitä olisi joka tapauksessa paikalla.

      Yksin muusta toiminnasta irrallaan oleva elokuvakerho on siinä mielessä haavoittuvainen, että kaikki kävijät tulisivat paikalle "vain" elokuvan takia, ja jos juuri sinä päivänä osallistujista monia ei syystä tai toisesta huvita tulla, mahdollisesti ketään ei lopulta tule paikalle. Kulttuuripajatoiminnan kaltaisessa yhteisössä taas "imua" osallistujakuntaan saisi muiden pajojen kävijöistä silloinkin, kun vain elokuvan takia pajassa käyvistä ketään ei vääntäytyisi paikalle.

      En tiedä järjestetäänkö tällaista kulttuuripajatoimintaa Pietarsaaressa tai sen lähettyvillä, mutta esim. Tampereella toimii kulttuuripaja Virta ja Porissa kulttuuripaja Lumo. Ihan siis vinkkinä, jos haluat googletella tarkemmin kulttuuripajatoiminnan mahdollisuuksista tulevaa ajatellen.

      Poista
    3. Lisään vielä, että kulttuuripaja yleensä tarjoaa kahvit ja teet (ja joskus muutakin tarjottavaa) ja kävijät siivoavat itse jälkensä ja laittavat käyttämänsä astiat pesukoneeseen ja roskat roskikseen, joten näistäkään asioista ei sinun tarvitsisi olla itse vastuussa kerhon jälkeen.

      Poista
    4. Kiitos vinkistä! Tein tämän erään kahvilan tiloissa, joka järjestää paljon kuntouttavaa työtoimintaa, sekä muutenkin on kytköksissä kuntoutettavien, syrjääntyneiden, ja muiden ns. "ongelmanuorten" kanssa. Kartoitin kiinnostusta myös toisesta paikasta, joka myös toimii tälläisten ihmisten kanssa. Loppujen lopuksi Pietarsaaressa mahdollisuudet ovat rajallisia. Ehkä joskus yritän uudelleen, joko täällä tai toisella paikkakunnalla.

      Poista