Avatar: The Way of Water

NIMI: Avatar: The Way of Water
VUOSI: 2022
OHJAAJA: James Cameron
KÄSIKIRJOITUS: James Cameron, Rick Jaffa, Amanda Silver
PÄÄOSISSA: Sam Worthington, Sigourney Weaver, Zoë Saldaña, Stephen Lang
IKÄSUOSITUS: 12

Tämä blogi on valitettavasti jäänyt huomiotta pitkäksi aikaa. Elokuvia ja sarjoja katson yhä samaan tahtiin kuin ennenkin, mutta energiaa ei vain riitä kaikkeen, etenkin kun viime aikoina on ollut niin paljon kaikenlaista arkielämän draamaa. Mutta kenties tännekin voi jotain ilmestyä joskus ja jouluna. Henkeä ei kannata pidätellä odotellessa.

Katsoin Avatarin jatko-osan muutama päivä sitten (jota helppouden nimissä kutsun Avatar 2:ksi). Olen aina pitänyt Avatarista ja odotin sille jatkoa maltillisella mielenkiinnolla, niin epäseksikästä kuin voi ollakin myöntää tätä. Avatar on saanut harmittavan paljon väheksyntää osakseen elokuvapiireissä. Kritiikki yleensä kohdistuu sen kliseisiin juonikuvioihin ("Tanssii susien kanssa avaruudessa") ja liialliseen tietokone-efektien ja 3D:n varaan nojaamiseen. Nämä ovat ihan käypiä kritiikin aiheita, mutta suhtautuminen on silti mielestäni ollut liian ankaraa, sillä näin selvästi ohjaaja-kirjoittaja James Cameronilla olleen vahva visio tästä sinisten kissaihmisten kansoittamasta Pandora-planeetasta. Jatko-osaa saatiin odottaa huimat 13 vuotta ja moni epäilikin ettei se valmistuisi ikinä. Oliko elokuva odotuksen arvoinen?

Edellisen elokuvan tapahtumista on kulunut jo 15 vuotta. Jake Sully ja Neytiri ovat saaneet kolme lasta, joihin kuuluvat vanhemmat pojat Lo'ak ja Neteyam, sekä pikkutyttö Tuk. Jaloissa pyörivät myös adoptiolapset na'vityttö Kiri ja ihmispoika Spider. Ihmiset ovat yhä uhka Pandoran ekosysteemille ja na'vit Jaken johtamina pyrkivät pitämään heidät loitolla. Edellisessä osassa kuollut eversti Quaritch herätetään henkiin lataamalla hänen muistonsa na'vikehoon ja hän lähtee erikoisjoukkonsa kanssa metsästämään Jakea, jolloin Sullyt joutuvat piiloutumaan rannikolla asuvan heimon luokse. Rannikon asukkaat eivät ota heitä ennakkoluulottomasti vastaan ja Sullyjen on opittava sopeutumaan täysin uuteen elämäntapaan merellä.

James Cameron on elokuviensa ohella tunnettu pakkomielteestään merenpohjan tutkimiseen. Cameron on esimerkiksi ollut ensimmäinen ihminen, joka on yksin käynyt maailman syvimmässä kohdassa, Challenger Deepissä. Titanic-aluksen raatoa hän on käynyt katsomassa yli 30 kertaa. En voi teeskennellä tuntevani hänen sukellushistoriansa yksityiskohtia kovinkaan syvällisesti, mutta tiedän hänen olevan tällä alalla aito ammattilainen. Tämä intohimo välittyy myös monessa hänen elokuvassaan. Cameron on laittanut uskomattoman paljon vaivaa Titanic- ja The Abyss-elokuvien realistisuuteen ja vesi-efektien hiomiseen.

Juuri tämän perfektionismin vuoksi Avatarin jatko-osaa saatiin odotella vuosikausia. Elokuvaa varten jouduttiin kehittämään täysin uutta teknologiaa, jotta vedenalaiset kohtaukset näyttäisivät mahdollisimman aidoilta. Tässä vuosien vaivannäkö todellakin näkyy. Pandoran meri näyttää täysin oikealta ja henkeäsalpaavan kauniilta. Muissa kohdin ihan täydellisiä eivät efektit vieläkään ole ja etenkin toimintakohtauksissa elokuva alkaa näyttää epäilyttävästi videopeliltä.

Kuten ensimmäisessäkin osassa, myös jatko-osan ongelmat perustuvat elokuvan juoneen.

Avatar 2 on yli kolme tuntia pitkä ja valitettavasti pituuden tuntee. Ymmärrän täysin, että Cameron haluaa näyttää mahdollisimman paljon materiaalia luomastaan maagisesta maailmasta ja arvostan kuinka välillä toimintakohtauksien välissä elokuva ottaa lähes dokumentaarisen tyylin seurata hahmojaan. Silti selkeää tyhjäkäyntiä oli mukana. Kenties Avatar toimisi paremmin tv-sarjana, jolloin usean jakson ajan voitaisiin tutkia Pandoraa ja sen hahmoja pystyttäisiin kehittämään enemmän - ja jaksojen välissä katsoja pääsisi joskus tauollekin.

Jaken perhe on kasvanut huimasti ja valitettavasti oli aluksi vaikeaa pysyä kärryillä kuka kukin on. Ei auta, että hänen vanhemmat poikansa ovat todella samannäköisiä ja en erottanut heitä pitkään aikaan toisistaan. Tässä elokuvassa keskityttiin eniten Lo'ak-poikaan, mutta oletan, että tulevissa osissa myös muut lapset saavat vuoronsa parrasvaloissa. Valitettavasti en tuntenut yhtään mitään kun eräs tärkeäksi oletettu hahmo kuoli, koska hän oli saanut niin vähän ruutuaikaa ja tärkeitä kohtauksia. Tuntui pikemminkin, että hänen roolinsa oli nimenomaan kuolla ja antaa muille katalyysi hahmokehitykseen.

Rannikolla asuva heimo oli ajatuksena hyvin kiinnostava ja tykkäsin kuinka näille na'veille oli annettu järkeenkäypiä fyysisiä ja kulttuurillisia eroja metsässä asuviin na'veihin verrattuna. Esimerkiksi he käyttivät viittomakieltä veden alla, joka oli mielestäni varsin fiksu ajatus. Valitettavasti heimon parista ei löytynyt ketään suurta persoonaa. Myös Jake ja Neytiri olivat lähes koko elokuvan ajan oudon tylsiä, toisaalta ymmärrän, että tässä elokuvassa haluttiin keskittyä enemmän heidän lapsiin.

Koko elokuvan kohokohdaksi nousi helposti Quaritch. Olin aluksi skeptinen hänen paluustaan kissapoikana (tarvitseeko kaikkien olla kissoja?), mutta hänestä muodostui todella mielenkiintoinen hahmo. Olin paluusta todella mielissäni, sillä olin pitänyt hahmosta jo ensimmäisessä elokuvassa, joskin siinä hän oli täysin yksiulotteinen ja mustavalkoinen - mutta viihdyttävällä tavalla kuitenkin. Nyt hahmolle selkeästi aletaan muovailla jonkinlaista dramaattista hahmoarkkia. Hienoa, että viimeksi mustavalkoisimmalle hahmolle on nyt annettu eniten harmaan sävyjä. En tiedä päätyykö hän hyvien puolelle tulevissa osissa, mutta selkeitä vinkkejä tähän löytyi jo. Heittämällä sarjan kiinnostavin ja lupaavin hahmo! Tarkemmin ajateltuna oli myös järkevä veto tuoda hänet kisulina takaisin, sillä näyttelijä Stephen Lang alkaa olla jo liian vanha vetämään tätä roolia, etenkin kun näillä elokuvilla on niin pitkiä julkaisuvälejä.

Myös Sigourney Weaver palasi takaisin, öh, jotenkin. Myös hänen hahmonsa kuoli ensimmäisessä osassa, mutta jollain ilveellä hänen na'vi avatar on ollut raskaana ja tuloksena on Sullyjen adoptoima Kiri. Weaverin kasvoja ja ääntä on lainattu Kirille, jonka vuoksi hahmo näyttää teini-ikäiseltä Weaveriltä, mutta kuulostaa 73-vuotiaalta naiselta... Silti, tykkään Weaveristä, joten ei tämä hirveästi haittaa. Kirille on selvästi suunniteltu suurempaa roolia tuleviin osiin. Tämän osan perusteella suhtaudun vähän epäilevästi hahmoon ja toivon, ettei hänestä tehdä mitään neitseellisesti syntynyttä Jeesus-kakkosta.

Avatar 2 oli oikein mukava elämys ja varmasti tulen katsomaan sen uudelleen hengähdystauon jälkeen. Se on täynnä pieniä oivaltavia yksityiskohtia (ne rapurobotit!) ja se on upeaa katseltavaa, mutta toisaalta pääjuoni on ihan yhtä ennalta-arvattava kuin ennenkin. Välillä tuntui kuin olisin katsellut kohtauksia Free Willy-, Titanic- ja The Abyss-elokuvista, ainoastaan sinisellä maalilla maalattuina. Paljon mieluummin katselen tälläistä suurella intohimolla tehtyä tuotosta kuin Marvelin/DC:n loppumattomia liukuhihnatuotteita tai rakastettujen tarinoiden raiskattuja uusintaversioita. Vaikkei Avatar mikään omaperäisyyden huipentuma ole, on se silti originaali tarina, joka ei perustu mihinkään aiempaan sarjakuvaan, peliin tai muuhun vastaavaan. Näin suuren budjetin elokuvissa tämä on nykyään yhä harvinaisempaa. Lämmöllä odottelen siis jatkoa.

TÄHDET: ***1/2

PS: Haluan vielä kiittää Cameronia kun hän teki elokuvaan hotin kissapojan, joka oli kustomoitu juuri minun mieltymyksiä mukailemaan! Olin otettu! Quaritch oli melkoinen lääh puuh!