lauantai 17. maaliskuuta 2018

Tietoa blogista ja kirjoittajasta



Tervetuloa Katkeraan Kuuhun!

Tämä blogi syntyi pitkään kyteneestä halusta kirjoittaa arvosteluja ja muita turinoita fantasia-, kauhu- ja scifi-elokuvista. Olen elokuvien suhteen varsin kaikkiruokainen, mutta nämä ovat selkeästi lempigenrejäni.

Olen pikkulapsesta asti ollut jonkinasteinen elokuvaintoilija ja kokenut suurta tarvetta elokuvan jälkeen keskustella näkemästäni ja kirjoittaa ajatuksiani muistiin. Ala- ja yläasteella katsoin faijani kanssa 2-6 elokuvaa taikka maratoonasimme telkkarisarjoja joka ikinen viikonloppu, sekä arkena katsoin omatoimisesti useamman lisää siihen päälle. Jo tuohon aikaan kirjoitin alkeellisia, huumoripainotteisia arvosteluja pieniin vihkoihin. Näistä ainakin yksi on tallessa. Tuohon aikaan luin myös jokaisen Hohto- ja Episodi -lehden, sekä aloin ostamaan taskurahoillani ulkomaalaisia Empire- ja Total Film -lehtiä niiden alkaessa ilmestyä lähikauppoihini. Nämä enkkulehdet olivat kalliita ja välillä kielitaitoni ei riittänyt ymmärtämään kaikkea.

Vuonna 2013 aloin viimein kirjoittamaan elokuva-ajatuksiani nettiin. Perustin blogin Suola Kuupielessä, joka tosin käsitteli vain koira-aiheisia animaatioita ja sarjakuvia. Hyvin rajallisesta aiheesta huolimatta blogi kasvoi varsin suosituksi ja olen siihen kirjoittanut sadoittain juttuja, ja kirjoitan yhäkin, vähintään kerran kuussa on itselleni asettamani tavoite. Tämä blogi piti minut varsin tyytyväisenä pitkän aikaa, mutta ennen pitkää aloin tuntea lievää ärsytystä siitä kuinka rajoitettu asettamani aihepiiri oli ja kuinka monen monta hienoa elokuvaa oli, joista en sinne voisi kirjoittaa yhtään mitään. Tämän vuoksi siis syntyi Katkera Kuu. Nimeksi kaavailin aluksi kliseistä Kuun pimeää puolta, mutta se oli jo varattu. Ehkä totun tähän nimeen. Ulkoasu on yhä keskeneräinen ja voi näyttää eri laitteilla omituiselta.

Minää ite


Yleensä pidän synkistä ja melko realistisista tarinoista, joissa on hitunen epätodellisia ja maagisia elementtejä joukossa hämmentämässä pakkaa. Kauhusta pidän, ainakin teoriassa. Käytännössä liian moni kauhuelokuva on mielestäni pelkkää mieletöntä silpomispornoa ja jokainen pelottava hetki nojautuu ennalta-arvattavaan jumpscareen. Eläinkauhuelokuvista pidän todella paljon, vaikka hyvin harva niistä on oikeasti hyvä elokuva. Näissä elokuvissa kauhu ei yleensä perustu uhrien silpomiseen mahdollisimman brutaaleilla ja absurdeilla tavoilla, vaan ihmiset pelkäävät eläintä, hyvin luonnollisen tuntuista vihollista. Scifi on aina ollut sydäntä lähellä. En tiedä miksi. Avaruusoliot etenkin jaksoivat kiinnostaa vuositolkulla ja niistä kertovia kirjoja ja ohjelmia tuijotettiin silmät teelautasen kokoisina. Muita elokuvissa ja elokuvien ulkopuolella kiinnostavia otuksia ovat ihmissudet ja niiden kaltaiset muodonmuuttajat, sekä robotit ja androidit. Etenkin ihmissusielokuvia on tullut katsottua lukemattomia määriä ja 90% niistä on täyttä sontaa. Vampyyreistä ja zombeista olen saanut yliannostuksen, enkä etenkin vampyyrejä ole koskaan pitänyt pelottavina.

Elokuvasarjojen puolella olen erityisen kiinnostunut Alien- ja Jurassic Park- sarjoista, vaikka, myönnettäköön, sarjojen osien laatu vaihtelee paljon. Telkkarin puolella lempisarjoihini lukeutuvat Hannibal (ehdoton suosikkini ja näkyy tämän hetkisessä ulkoasussa), Game of Thrones (jonka laatu on valitettavasti tippunut kuin lehmän häntä), X-Files (jonka kahta uusinta kautta en ole vielä katsonut), Neon Genesis Evangelion, Hopeanuoli, ja Death Note. Näyttelijöistä olen seurannut erityisesti Mads Mikkelsenin, Christian Balen, Edward Nortonin, sekä Aidan Gillenin uria ja katsonut paljon heidän vähemmän tunnettuja töitään. Hölmönä fanityttönä nääs jokaisen näyttelijäihastukseni kohdalla katson miehen koko filmografian läpi, vaikka jokin elokuva ei normaalisti olisi kiinnostanut pätkääkään. Tämän ansiosta olen tullut nähneeksi paljon paskaa, mutta myös löytänyt monta kätkettyä kultakimpaletta, joita en normaalisti olisi koskaan nähnyt. Voitte siis odottaa blogin käsittelevän joitain tälläisiä aiheita tulevaisuudessa.

Toivottavasti tulette viihtymään blogin parissa. Kommentointi on aina sallittua ja toivottua.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen idea tämä uusi blogi! Oonkin miettinyt, että suola kuupielessä on ollut hiljainen viimeisen kuukauden ajan, en ollut huomannut ollenkaan tuota uutta linkkiä. Kenties kannattaisi mainostaa tätä skn puolella, en varmaankaan ole ainut joka ei yksinkertaisesti löytänyt tätä.
    Odottelen innolla uusia postauksia tällekkin blogille :-)

    Ps: hauska nähdä muitakin, jotka tykkää Death notesta, luin sen aika vasta, mutta se on sen verran vanha sarja, ettei enää tunnu löytyvän siitä innostuneita. Olisi kiva kuulla mielipiteesi siitä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Olen mainostellut blogia Facebookin puolella ja ehkä jossain vaiheessa kirjoitan siitä SK:n puolella. Sitten, kun postauksia on hiukan enemmän. SK tulee yhä päivittymään ainakin kerran kuukaudessa, tämän kuun postauksen teen supermyöhässä tänään.

    VastaaPoista
  3. Ainiin, piti vielä kommentoida tätä ulkoasua. Tosi hieno, varsinkin tuo headerin kuva. Hannibal on yksi parhaista sarjoista. Metsästän aina uusia leffoja katsottavaksi, ja koska aihepiiritkin näyttää mätsäävän, jään seurailemaan. Heitän kommentillakin, jos keksin jotain sanottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kivaa saada aktiivinen lukija/kommentoija! Onko ulkoasun tekstiä mielestäsi helppoa lukea? En ole varma pitäisikö punaista tekstiä tehdä tummemmaksi. Nämähän voivat näyttää muiden näytöillä aivan eriltä kuin omallani.
      Ja Hannibal on ehdottomasti lempisarjani, siitä pitäisi jotain järkevää aikanaan saada kirjoitettua.

      Poista
  4. Minun silmääni fontin väri näyttää oikein hyvältä, selvää saa :)

    VastaaPoista