Kissaihmiset

NIMI: Kissaihmiset (Cat People)
VUOSI: 1982
OHJAAJA: Paul Schrader
KÄSIKIRJOITUS: DeWitt Bodeen & Alan Ormsby
PÄÄOSISSA: Nastassia Kinski, Malcolm McDowell, John Heard
IKÄSUOSITUS: 15

Kissaihmiset perustuu löyhästi DeWitt Bodeenin saman nimiseen tarinaan, joka ensimmäisen kerran filmattiin vuonna 1942. En ole nähnyt tätä aikaisempaa versiota, mutta olen saanut käsityksen, että versiot ovat hyvin erilaisia ja eivät juuri verrattavissa toisiinsa.

Kissaihmiset on eroottinen kauhuelokuva, joka käsittelee ihmissuden kaltaisia muotoa muuttavia mustia leopardeja. Alunperin satoja vuosia sitten mystisessä aavikkoisessa maassa (joka kenties on tai ei ole Intia) köyhät ovat antaneet leopardeille ihmisuhreja. Uhrien sielut ja heidän tuntemansa viha ja katkeruus ajan myötä tarttuivat leopardeihin, muuttaen niitä ihmismäisemmiksi ja lopulta ne myös lisääntyivät uhreiksi tuotujen ihmisten kanssa. Näistä sekasikiöistä syntyi pieni sukusiittoinen joukko seksuaalisesti ylikierroksilla käyviä pantteri-ihmisiä, jotka seksin jälkeen muuttuvat raivokkaiksi panttereiksi ja muuttuvat takaisin ihmisiksi saatuaan tapettua jonkun.

Kuvankaunis Irene (Nastassia Kinski) ei ole nähnyt veljeään (Malcolm McDowell) sitten lapsuuden. Irene on nyt nuori aikuinen ja matkustaa New Orleansiin tapaamaan veljään, joka ottaa hänet avosylin vastaan. Veli on heti turhankin tuttavallinen ja vaikuttaa tietävän sisarusten taustoista paljon enemmän kuin Irene. Irene ei tiedä olevansa kissaihminen, sillä hän on neitsyt eikä siten ole koskaan muuttanut muotoaan. Hänen veljensä sen sijaan on jo kauan terrorisoinut lähistöä käymällä huorissa ja sen jälkeen pomppimalla pantterina pitkin New Orleansia, muuttuen takaisin ihmiseksi vasta tapettuaan jonkun viattoman ihmisparan. Veli katoaakin tälläiselle retkelle ja Irene jää yksin tutkimaan kaupunkia. Hän käy paikallisessa rupuisessa eläintarhassa, johon jää lumoutuneena tuijottamaan äksyä mustaa leopardia sulkemisajan jälkeenkin. Tietämättään tuo leopardi on hänen veljensä, jonka eläintarhan kuraattori on ottanut kiinni. Irenen ja kuraattorin välille syntyy romanssia ja typykän neitsyys alkaa olla vaarassa - ja sen myötä koko lähiympäristö. Myös pahisveli pääsee aikanaan eläintarhasta vapaaksi ja haluaa painostaa Irenen insestisuhteeseen.

Elokuvassa on paljon hyvää, mutta valitettavan paljon paskaakin, jolloin lopputulos jää harmittavan keskinkertaiseksi. Ne muutamat kohtaukset, joissa näytetään ihmisleopardien punaisenhehkuista kotimaata ja valaistaan tämän hybridilajin alkuperää, ovat erittäin kiehtovia ja olisin toivonut niitä lisää. Olen hyvin suuri muodonmuuttajatarinoiden fani, joten arvostan kuinka elokuvassa lajille on keksitty jonkinlainen menneisyys, joka häilyy juuri ja juuri maagisuuden ja uskottavuuden rajoilla. Hämmentävää tosin on kuinka ihmisleopardien tarina alkaa Intian kaltaisesta maasta ja laji vaikuttaa olleen enimmäkseen sisäsiittoinen, mutta Irene ja hänen veljensä ovat vitivalkoisia. Irene myös tapaa ohimennen kissanaisen, joka vaikuttaisi olevan venäläinen. Toisena hyvänä puolena pidän itse kissoja. Elokuvassa kissat pääsevät näkymään kiitettävän paljon, toimintakohtauksissakin, ja ne ovat selkeästi ihan oikeita eläimiä, eivät nukkeja tai tietokoneella animoituja. Tarina saadaan päätökseen mielestäni varsin tyydyttävällä tavalla.

Sitten niihin huonoihin puoliin. Elokuva keskittyy turhankin paljon siihen eroottiseen puoleen kauhun sijaan. Elokuvassa on pari hyvin toteutettua kauhukohtausta (mieleen tulevat käden irti repiminen ja kissaihmisen ruumiinavaus), mutta en ollut missään vaiheessa oikeasti peloissani tai edes jännittynyt. Kissaihmiset voisi toimiakin paremmin pikkutuhmana erotiikkaelokuvana, jossa pääosan näyttelijä on selkeästi valittu rooliin ulkonäön ja halukkuuden olla ilkosillaan perusteella (vaikka ihan hyvän roolin entinen malli Kinski vetää). Myös usea muu nainen ehtii pomppia tissit paljaana valkokankaalla. Miestarjonta sen sijaan on hyvin surkeaa. Veljeä esittävää Malcolm McDowellia harva sanoisi komeaksi ja Irenen ihastusta esittävä John Heard on sellainen ok perusjamppa. Elokuvan harhautus tisseillä ei kauaa jaksa ihmetyttää ja lihasäkkien viehätys varisee nopeasti, jos niistä nyt alunperinkään tykkää. Elokuva laahaa paikoitellen turhan paljon ja kissimirrien ihmismuodossa päästetyt kissamaiset eleet aiheuttavat lähinnä hykerrystä ja myötähäpeää. Itseäni häiritsi myös Irenen luonteen dramaattinen muuttuminen, sitä olisi voitu pohjustaa jo aikaisemmin elokuvassa.

Seksuaalista heräämistä on niputetty yhteen fyysisen muodonmuutoksen kanssa jo useassa ihmissusitarinassa, esimerkiksi elokuvissa Ginger Snaps ja The Company of Wolves. Unohtamatta tietenkään itse Punahilkkaa, jossa susi toimii varoituksena vieraista miehistä. Kissaihmisissä teemaa valitettavasti lähinnä käytetään tekosyynä näyttää mahdollisimman paljon naikkosia alasti. Mahdollisuus tutkiskella Irenen tunteita neitsyydestä ja sen menetyksestä, vastakkaisesta sukupuolesta ja mustasukkaisuudesta jätetään hyvin pintapuoliseksi tai olemattomaksi.

Elokuva on hyvin keskinkertainen ja tulee jäämään katsojiensa mieleen lähinnä sinä outona elokuvana, jossa ihmissudet olivatkin kissoja, ja jossa oli se siisti David Bowien biisi.

TÄHDET: **1/2