Jurassic World: Fallen Kingdom

NIMI: Jurassic World: Kaatunut valtakunta (Jurassic World: Fallen Kingdom)
VUOSI: 2018
OHJAAJA: J. A. Bayona
KÄSIKIRJOITUS: Colin Trevorrow, Derek Connolly
PÄÄOSISSA: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Rafe Spall, James Cromwell
IKÄSUOSITUS: 12

Tässä arvostelussa on lieviä spoilereita. Uusin dinoeepos tuli nähtyä perjantaina ja olen nyt viikonlopun ehtinyt sulatella näkemääni. Kirjoitin viimeksi mitä kaikkea toivoisin Jurassic World -sarjalta ja mitä epäkohtia sarjassa mielestäni on, sen voi halutessa lukea ennen tätä arvostelua, mutta tulen toistamaan itseäni tässäkin.

Jurassic Worldin jatko-osa sijoittuu neljä vuotta eteenpäin viime osan tapahtumista. Dinopuisto on tuhoutunut ja käyttökelvoton, dinot vaeltavat vapaana Isla Nublarin saarella. Eläinten näennäinen idylli on kuitenkin loppumassa, sillä saaren uinuva tulivuori osoittaa toiminnan merkkejä. Purkaus tulisi todennäköisesti tappamaan kaikki dinosaurukset, mistä syntyykin suuri eläinsuojelukysymys; ansaitsevatko keinotekoisesti luodut ja jo kerran sukupuuttoon kuolleet lajit ihmisten apua? Edellisessä osassa puistonhoitajana toiminut Claire (Bryce Dallas Howard) uskoo niin, muttei saa dinojen pelastushankkeelleen kannatusta, ennen kuin mysteerinen ja upporikas Benjamin Lockwood ottaa häneen yhteyttä. Lockwood on vanha papparainen, jolla on jo toinen jalka haudassa. Elokuva kirjoittaa sarjan historiaa uusiksi väittämällä Lockwoodin tehneen aikoinaan yhteistyötä John Hammondin kanssa, alkuperäisen puiston perustamisen aikaan, ja nyt Lockwood haluaa kuolinvuoteellaan tehdä viimeisen hyvän työn ja sijoittaa dinot uudelle saarelle. Asiat eivät tietenkään ole aivan sitä miltä näyttävät. Myös edellisen osan Owen (Chris Pratt) tulee takaisin kesyttämään raptoreita ja Jeff Goldblumkin saa cameon.

Tätä elokuvaa on hieman hankala arvostella, sillä toisaalta olin koko elokuvan ajan hirveän viihdyttynyt ja tällä kertaa jopa naureskelin sen huumorille. Mutta toisaalta elokuvassa on todella paljon vikoja, se on hyvin ennalta-arvattava, ja se on loppujen lopuksi selkeästi kertakäyttöviihteeksi tarkoitettu, siinä missä ensimmäinen Jurassic Park oli hyvin kunnianhimoinen ja vakavasti otettava elokuva. Viihteellisyydestä Fallen Kingdom saisi täydet pisteet. JW -sarja on ottanut selkeästi toiminnallisemman vinkkelin Jurassic Parkeihin verrattuna, jotka olivat enemmän scifi-/kauhu-/seikkailupainoitteisia, enkä voi sanoa pitäväni tästä suuntauksesta. Etenkin Fallen Kingdomin ensimmäinen puolisko, jonka aikana Owen ja Claire pomppivat saarella laavan ja dinolaumojen keskellä, on aivotonta non-stop toimintatykitystä, mikä oli kyllä viihdyttävää, mutta toisaalta en pidä siitä, että katsojan huomiota pidetään yllä jatkuvasti pommittamalla heitä adhd-meiningillä. Onneksi elokuvan toinen puolisko hidastaa vauhtia hieman ja siirtää näkymät päivänvalosta tummanpuhuvaan kartanoon ja vaikka toimintaakin yhä on mukana on loppupuolisko paljon enemmän kauhu- ja jännityspainotteinen. Pidin tästä loppupuoliskosta paljon, paljon enemmän ja olen hyvin tyytyväinen ettei alkuperäisten elokuvien kauhuelementtejä ole täysin unohdettu.

Kuten aikaisemmissakin osissa elokuva kärsii ihmisten typeristä teoista (esimerkkinä muuten ammattimainen palkkasoturi, joka kuitenkin kerää jokaiselta dinolta hampaan itselleen ja totta kai tämä tapa vie hänet kiipeliin), sekä epärealistisesti käyttäytyvistä eläimistä. Pahin esimerkki jälkimmäisestä oli tuolivuorenpurkauksen aikainen kohtaus, jossa ihmissankarimme ja dinot juoksevat pakoon laavaa, savua ja vuoresta syöksyviä kiviä. Paniikin keskellä petodino carnotaurus päättääkin silmäillä ihmisiä ja päätyy hyökkäämään triceratopsin kimppuun. Tämä kohtaus oli äärettömän typerä ja tiivistää kaiken, mikä eläinten käytöksessä näissä elokuvissa on mielestäni vialla. Petoeläimet ovat näissä elokuvissa täysin putkiaivoisia, jos tapettavaa näkyy niin se on pakko tappaa, ihan sama mitä ympärillä tapahtuu. Mutta muissa kohtauksissa eläimet ovatkin sitten niin fiksuja. Eihän nyt mikään eläin ala miettiä ruokaa jos kintereillä on helvetti soikoon sulaa laavaa! Sama kuin jos kaupunkiin on tulossa apokalyptinen hyökyaalto ja tuuminpas, että hei ryöstän tuon R-Kioskin nyt kun tilaisuus on ja jään sitten aallon alle.

Mukana on jälleen geenimuunneltu dinohirviö, joka oli mielestäni paljon siistimpi ja mielenkiintoisempi kuin aikaisempi indominus rex. Uusi indoraptor on niinkin fiksu, että osaa teeskennellä, ja sopii keskikokoisen koonsa ansiosta monipuoliseksi ihmisjahtaajaksi. Tykkäsin hirveästi myös siitä, että indoraptorille oli annettu vahvat etujalat, joiden ansiosta se yllätyksekseni pystyi juoksemaan neljällä raajalla ja pystyi kiipeämään taidokkaasti. Todella cool tapaus! Indon erityisominaisuuksia käytettiin turhan vähän, esimerkiksi tuota teeskentelykykyä näytettiin vain kerran, vaikka elokuvassa oli ainakin yksi kohtaus, johon se olisi sopinut täydellisesti toisenkin kerran. Indolle oli myös opetettu ties mitä armeijalle ja rikollisille hyödyllisiä tappohommia ja näitä taitoja olisi ollut siistiä nähdä enemmän. Indo oli selkeästi elokuvan kiinnostavin osa ja sai onneksi osakseen paljon ruutuaikaa.

Elokuvassa on uusi ihmishahmo, Lockwoodin tyttären tytär, johon liittyvän juonenkäännöksen arvasin jo hyvissä ajoin. Tyttö ei ole ollenkaan ärsyttävä, kuten lapsihahmoilla tuppaa tapana olemaan, oikeastaan pidin hänestä paljon ja olisi kiva nähdä hänet seuraavassakin osassa. Tämä elokuva myös pehmitti paljon aikaisempia mielipiteitäni Clairesta ja Owenista. On varmasti uuden ohjaajan, J. A. Bayonan ansiota, että hahmot oli nyt esitetty paljon miellyttävämmin ja heidän sanailu oli oikeasti hauskaa seurattavaa. Ylipäänsä elokuvan huumori iski nyt paljon paremmin kuin edellisessä osassa. Näkisin mieluusti Bayonan seuraavankin elokuvan ohjaajana.

Elokuvan loppuratkaisu tuntui vähän lattealta ja hölmöltä, mutta asettaa seuraavalle osalle mielenkiintoisen pelikentän.

TÄHDET: ***1/2

Mitä toivoisin Jurassic World -sarjalta

Jurassic Park on erittäin rakas sarja minulle, jonka kanssa kasvoin ja jonka VHS-kasetit kulutin henkihievereihin nuorena. Pystyn näkemään sarjan (monet) viat enkä todellakaan pidä elokuvia täydellisinä, lukuun ottamatta ensimmäistä elokuvaa, joka on kiistatta mestariteos. Ensimmäisistä kahdesta elokuvasta pidän erittäin paljon, pidän myös paljon parjatusta kolmosesta. Jurassic Worldin otin ensin avosylin vastaan, nähden sen elokuvateatterissa peräti kahdesti, mutta jälkikäteen nostalgiahuurujen lasketessa mielipiteeni elokuvasta alkoi laskea. Pidän yhä ensimmäistä JW:tä ihan ookoona toimintapläjäyksenä, mutta mielestäni se missasi alkuperäisten kolmen elokuvan tunnelman ja on jatko-osista huonoin.

Kuulostan hyvin negatiiviselta, mutta en oikeasti malta odottaa uusimman Jurassic World: Fallen Kingdomin näkemistä. En usko elokuvan olevan keskitasoa parempaa, mutta uskon nauttivani siitä silmittömästi elokuvateatterissa, kuten edellisenkin osan kanssa. Aion mennä katsomaan elokuvan tämän viikon perjantaina ja kirjoitan mielipiteeni siitä vähintään parin päivän jälkeen, kunhan olen palautunut nostalgia- ja dinoryöpytyksestä (Koska siis dinosaurukset!!! Ne on niin cooleja!) ja pystyn analysoimaan näkemääni järjen kanssa. Elokuvaa ennen aion nyt mietiskellä mitä oikeasti haluaisin sarjalta.

Sarjan ensimmäiset osat, Jurassic Park ja The Lost World olivat hyvin synkkiä verrattuna Jurassic Worldiin. Synkkiä niin tarinankerronnaltaan kuin kirjaimellisestikin; suuri osa tapahtumista sijoittui sateeseen ja/tai yön hämärään. Elokuvat sopivat nuorillekin katsojille, mutta niissä oli selkeästi paljon kauhu- ja jännityselementtejä. Jurassic Parkin kuuluisa kohtaus, jossa autoon jumittuneet tyypit kuulevat tyrannosauruksen lähestyvän pimeässä on kiduttavan hitaasti etenevä jännärikohta, joka on yhä hemmetin pelottava, aikuisenakin. Vielä pelottavampaa on rexin ilmestyessä pimeässä kaatosateessa näkyviin ja alkaen terrorisoida täysin avuttomia ja aseettomia ihmisiä. Hahmot olivat selkeästi vaarassa, enkä kokenut tämän aidon vaaran tunteen enää olevan Jurassic Worldissä mukana. Jurassic World otti selkeästi paljon toiminnallisemman näkökulman sarjaan. Sarjassa on toki ollut aina paljon toimintaa, mutta JW nosti toimintakohtauksien skaalan korkeammalle kuin koskaan ennen. Monia ihmisiä tehosterymistelyt tuntuvat viehättävän, mutta itse mieluummin katson vähäeleisempiä kohtauksia, kuten tuo mainittu Jurassic Parkin t-rexin ensiesiintymä. Jälkikäteen ajateltuna minun on hankala miettiä JW:n edes kuuluvan samaan sarjaan kuin JP:t, sillä elokuvien tunnelmat ovat niin erilaiset. Toivoisin paluuta sarjan kauhujuurille, kuitenkin niin, että sarja voisi yhä olla alaikäistenkin nautittavissa. Tämä on täysin mahdollista, kuten alkuperäinen Jurassic Park osoitti. Pienen mittakaavan tarinoita pienemmillä porukoilla.

Toivoisin, että sarjan eläimistä tulisi oikeasti eläimellisiä. Dinot ovat toki kuolleet sukupuuttoon kauan sitten ja niiden käyttäytymisestä ei tiedetä paljoa, mutta voimme kuitenkin katsoa nykyajan eläimiä ja realistisesti arvailla miten dinot olisivat voineet käyttäytyä. Elukka kuin elukka on sillä terve itsesuojeluvaisto. Sarjan eläimet ovat aina olleet häiritsevän pelottomia ja yliaggressiivisia ja tämä meni mielestäni aivan liian pitkälle JW:ssä. Häiritsevin kohtaus oli lentoliskoja pidelleen "lintu"tarhan rikkoutuminen, jonka ansiosta liskot pääsivät lentelemään vapaana pitkin puistoa. Normaali eläin lähtisi nauttimaan uudesta vapaudestaan ja näillä eläimillä oli kirjaimellisesti vain taivas rajanaan, mutta heti vapauduttuaan liskot hyökkäsivät silmittömästi ihmisten kimppuun. Kolmosessa tavattiin myös aggressiivisia lentoliskoja, mutta eläimet hyökkäsivät ihmisten kimppuun ihmisten tunkeutuessa niiden ahtaalle reviirille. Sarjan eläimet eivät myöskään osoita minkäänlaista luontaista pelkoa suuria ihmismääriä, kulkuneuvoja tai aseiden pauketta kohtaan. Ne eivät myöskään tunnu tuntevan kipua ja vaikuttavat olevan päästä varpaisiin asti panssaroituja. Luotisade ei tunnu missään ja yhden dinon kaatamiseen pitäisi ilmeisesti käyttää vähintäänkin atomipommi. On täysin mahdollista saada dinosauruksista pelottavia vaikka ne käyttäytyisivätkin realistisemmin. Mikä olisikaan sen pelottavampaa, kuin ahdistunut, nurkkaan ajettu peto, tai otus, joka seurailee päähenkilöitä varjoissa kilometritolkulla odottaen heikkoa hetkeä. Toivoisin eläinten luotikestävyyttä laskettavan, oikeastaan parempi olisi, että elokuvat keskittyisivät vain muutamaan ihmiseen, joilla syystä x ei ole kunnollista asearsenaalia. Eikä niiden elukoiden tarvitse karjua joka käänteessä, oikeasti.

Sarjan dinosaurukset eivät enää käy yksiin uusimpien tieteellisten löydöksien kanssa. Alkuperäinen Jurassic Park muutti massayleisön mielikuvan dinosauruksista täysin. Ennen elokuvaa moni piti dinosauruksia hitaina ja tyhminä eläiminä, mutta sitten kehiin astuivat Jurassic Parkin ovelat ja nopeat raptorit. Nyt harmittavan ironisesti sarja pitää vanhoja luuloja yllä suostumatta antamaan eläimilleen höyhenpeitettä. Sarjassa kyllä kerrotaan muutaman kerran tähän syy; eläinten DNA:ta on paikattu sammakoiden perimällä, ja Jurassic Worldissä suoraan sanottiin, että dinoista on muokattu pelottavamman näköisiä puiston kävijöitä varten, viihdemielessä. Nämä ovat ihan tyydyttäviä vastauksia höyhenkysymykseen, mutta olisi silti erittäin kiva yllätys jos sarjaan joskus vielä tuotaisiin höyhenpeitteisia dinosauruksia. Näiden ei todellakaan tarvitsisi korvata nykyisiä designejä. Nykyiset paljasihoiset dinot ovat eittämättä pelottavamman näköisiä ja omalla tavallaan hienoja. Niistä ei tarvitse luopua. Mutta kuvitelkaa, jos mukaan otettaisiin jokin pieni sulallinen laji, kuten microraptor tai archaeopteryx, joka voisi olla ihmisille täysin vaaraton, ikäänkuin maskottihahmo. Elokuvassa voitaisiin selventää eläimen olevan ainut täysin dinosauruksen DNA:lla luotu yksilö, jolloin se näyttäisi täysin siltä miltä sen kuuluisikin, ja voisi myös käyttäytyä realistisemmin kuin puiston muut hormoonihirviöt. Voisin kuvitella tälläisen pienen lisäyksen olevan todella suosittu ja voivan muokata monenkin katsojan kuvaa oikean elämän dinoista.

Vielä yksi asia häiritsee Jurassic Worldissä ja uusimman JW:n trailereissa. Alkuperäiset elokuvat tosiaan sijoittuivat paljolti hämärään, minkä ansiosta digitaalisesti luodut eläimet näyttivät hyvin eläviltä ja pelottavilta. Varjot pelastavat paljon. JW sijoittui liikaa kirkkaaseen päivänvaloon, mikä ensinnäkin tappoi tunnelmaa, mutta myös näytti eläimet liian selkeästi. Fallen Kingdomissa on ilmeisesti käytetty nukkeja enemmän kuin ensimmäisessä Jurassic Worldissä, mutta ainakaan trailerista sitä ei huomaa, vaikka trailereissakin on ollut monta nukeilla toteutettua kohtausta. Elokuvat valitettavasti käsittelevät nukeillakin kuvattuja kohtauksia rankasti digitaalisesti jälkikäteen, jonka vuoksi myös nämä kohtaukset näyttävät samalta epäaidon näköiseltä digimassalta kuin kaikki muukin. Jurassic Worldin digidinot olivat makuuni aivan liian "täydellisen" näköisiä. Niissä ei ollut likaa ja paskaa, mitä eläimessä olettaisi olevan, vaan kaikki eläimet näyttävät omituisen puhtailta ja aina aivan liian täydellisesti valaistuilta. Se tietty realistinen rujous ja rumuus puuttuu. Eli lyhyesti, lisää varjoja kiitos.

Fallen Kingdomin trailereissa on näytetty vilauksia kohtauksista, joissa uusi dinosaurus indoraptor hengailee öisessä kaupungissa, karjuu goottimaisen katon harjalla ja kurottaa kynsiään viatonta nukkuvaa lasta kohti. Nämä ovat hyvin kiinnostavan ja tuoreen näköisiä näkyjä. Toivon, etteivät nämä kohtaukset ole vain uusintoja The Lost Worldin loppupuolesta, vaan että öinen kaupunkidino tuo sarjaan oikeasti jotain ihan uutta, mielenkiintoista kuvakieltä. Katsotaan perjantaina miten käy.